Motorolalta ei ole kuulunut vähään aikaa mitään todella uutta, ainoastaan huhuja uudesta 5 megapixelin kamerapuhelimesta. Nyt Motorola kuitenkin julkaisi uutuuden, joka painottuu selvästi kameraominaisuuksiin, kameran osalta yhteistyötä onkin tehnyt Kodakin kanssa. Kodakin logo esintyykin kameran takaosassa. Muita kameran ominaisuuksia on 5 megapixelin tarkkuus, Xenon-salama sekä automaattitarkennus. Uutta kännykkäkameramaailamssa on myös se, että ZN5 antaa mahdollisuuden kuvata pakkaamattomia RAW-kuvia. Kamera on siis teknisesti aika hyvä, enää puuttuisi Samsungin G800:n optinen zoom. Saammepa nähdä, kuinka hyviä kuvia puhelimella saa käytännössä. Toivotaan parasta Motorolan kannalta.
Kameraa lukuunottamatta Motozine ZN5 on jäänyt kilpailijoista jälkeen. 3G- ja HSPDA-yhteydet on kokonaan jätetty pois, mutta WLAN kuitenkin löytyy. Muita ominaisuuksia on mm. FM-radio, 3.5 mm kuulokeliitäntä ja 2.4 tuuman QVGA-näytön (240×320) ja microSD-paikka, josta löytyy tuki aina 4 gigan kortteihin saakka.
Motorolan uutuuden voit löytää heinäkuun aikana vain Kiinasta, muualle Motorola lupaa sen ilmaantuvan loppuvuoden aikana.
Motorola on siis todella pahassa jamassa ja jotain todella uutta Motorola kaipaakin. ZN5 tuokin jotain uutta, muttei mitään ällistyttävää. Nähtäväksi jää, miten Motorolan uusi tulokas selviytyy markkinoilla.
Lähde: Motorola