Apple iPhone 3G guided tour

Apple iPhone 3G guided tour 

Apple on julkaissut uudelle iPhone 3G -mallille opetusvideon, jossa käydään läpi uutukaisen kaikki tärkeimmät ominaisuudet selkeästi opastettuna. Videossa aloitetaan puhelimen rakenteesta, jonka jälkeen siirrytään puheluihin ja niin edelleen. Videosta selviää myös hyvin, kuinka esimerkiksi musiikkisoitin ja nettiselain toimivat. Video on englanniksi.

Videota voin lämpimästi suositelle kaikille iPhone 3G:stä kiinnostuneille ja erityisesti niille, joilla ei ole vielä selkää kuvaa, kuinka Applen älypuhelin toimii ja mitä kaikkea se voi tarjota.

Opetusvideo löytyy täältä. 

6 kommenttia

  1. Tuosta videosta huomaa juuri sen kuinka turha tama uusi iPhone on. Paivittamalla fw 2.0 ensimmaiseen iPhoneen, niin ainoa ero on etta google maps -sovelluksessa paikannus on gps tasoa. Ja lisaksi empa usko etta maps -sovelluksen kanssa gps:ssan kaytto niin mahtavaa on.

    3G:ta ei kannata edes mainita vaikka silla kuuluvuutta rupeaa naina paivina olemaan jo ’jopa’ muutamia satoja metreja keskustan ymparilla on silti e.g. liikkuvassa autossa kentan pysyminen aika heikkoa.

    Kuten on jo ilmoitettu niin puhelinhan tulee kytkyttomana myyntiin myohempana ajankohtana, joten nyt ensimmaisilla viikoilla otetaan ihan reilusti rahat pois tyhmilta:)

  2. Totta Yason! iPhone 3G sisältää hyvin vähän muutoksia verrattuna alkuperäiseen. On kuitenkin hyvä, että yhtiö jatkaa myös ”vanhan” mallin tukemista julkaisemalla päivityksen.

    Toivon todella, että iPhone 3G tosiaan tulee myyntiin myös ilman kytkyä 🙂

  3. Juuri huomasin etta huuto.netissa joku myy naita uusia iPhone3G versioita. Sanoo hankkivansa 11. Paivan jalkeen niita ja tuovansa suomeen viikon sisalla. Hintakin 8Gb mallista vain uskomattomat 375€. Liian hyvaa ollakseen totta?

  4. Hyvältähän tuo kuulostaa 😛 Pitääpä itsekin katsoa, mitä Huuto.netistä löytyy 🙂

  5. Tassa muutama ote sahkoposti keskustelusta.

    – ”8gb = 375€, 16gb =475€ musta tai valkoinen. (sis. kaikki kulut)”

    – ”Mukaan tulee kaikki mitä myyntipakkauksessa on.”

    – ”Puhelimet tulee suoraan applen myyntipisteestä jenkeistä!”

    Itse ihmettelen etta miten han saa noita puhelimia AppleStoresta kun ne vaativat sen aktivoinnin jo paikan paalla.

  6. Hinta ei ole paha. Pitänee harkita, mutta taidan odottaa ja katsoa, että kyseessä on luotettava kauppias 🙂

    Mitenhän takuuasiat menee näissä USA:sta tuoduissa puhelimissa?

    Kiitos vinkistä!

Kommentointi on suljettu!