Nokia alentaa arviotaan kolmannen vuosineljänneksen markkinasosuudesta

Nokia Logo

Nokia on tänään päivittänyt arviotaan matkapuhelinmarkkinaosuudestaan vuoden 2008 kolmannella vuosineljänneksellä. Yhtiö arvio nyt, että sen markkinaosuus on pienempi kolmannella neljänneksellä kuin vuoden 2008 toisella neljänneksellä. Aiemmin Nokia arvio sen markkinaosuuden pysyvän suunnilleen samalla tasolla vuoden 2008 kolmannella neljänneksellä kuin se oli vuoden 2008 toisella neljänneksellä.

Nokian tavoitteena pysyy edelleen kasvattaa markkinaosuuttaan matkaviestimissä vuonna 2008.

Nokian mukaan sen markkinaosuutta on kolmannen neljänneksen aikana pienentänyt useat eri asiat kuten se, että yhtiö on taktisesti päättänyt olla vastaamatta joidenkin kilpailijoiden aggressiiviseen tuotehinnoitteluun. Yhtiö mainitsee pudotuksen syyksi myös erään Nokian keskihintaisen matkaviestimen hitaamman markkinoille tuonnin.  

Nokian strategiana on pyrkiä parantamaan markkinaosuutta vain silloin kun yhtiö arvioi sen olevan kestävästi kannattavaa pidemmällä aikavälillä. Nokia ei ole laajemmin osallistunut viime aikoina esiintyneeseen aggressiiviseen hinnoitteluun, sillä yhtiö uskoo tällaisen hinnoittelun negatiivisten vaikutusten yhtiön kannattavuuteen olevan tuntuvampia kuin matkaviestinten kappalemääräisessä myynnissä mahdollisesti saavutettavat lyhytaikaiset hyödyt.