Ensimmäinen Google Android -puhelin on täällä

Ensimmäinen Google Android -käyttöjärjestelmään perustuva matkapuhelin, T-Mobile G1, on julkaistu eilen pidetyssä T-Mobile Google Android -tapahtumassa. Uutukainen on HTC:n valmistama ja se saapuu Amerikassa myyntiin 22. lokakuuta 179 dollarin hintaan (kahden vuoden sopimus). Uutukainen saapuu myyntiin Isossa-Britanniassa marraskuussa. Muualle Eurooppaan se saapuu vuoden 2009 ensimmäisellä neljänneksellä. Puhelimen myyntiin tulosta Suomessa ei ole kuitenkaan vielä mitään tietoa.

Uutukainen on varustettu varsin mukavalla määrällä ominaisuuksia. Siitä löytyy iso 3.17 tuuman kosketusnäyttö, joka toistaa 65 000 väriä ja on tarkkuudeltaan 480 x 320 pikseliä. T-Mobile G1:stä löytyy myös QWERTY-näppäimistö, joka helpottaa pitkien viestin kirjoittamista. Itse puhelin kooltaan noin 11.7 senttimetriä pitkä, 5 senttiä leveä ja 1.6 senttiä paksu.

T-Mobile G1 -puhelimen muita ominaisuuksia ovat muun muassa 3.1 megapikselin kamera, WiFi, HSDPA, GPS, Google Maps, Android Market, YouTube ja Amazon MP3 Store. Uutukaisesta löytyy myös microSD-muistikorttipaikka. Puhelimen mukana toimitetaan yhden gigan kortti.

Ensimmäisen Google Android -puhelimen käyttö vaatii käyttäjältään GMail-tilin. Puhelimen huonoihin puoliin lukeutuu myös ja stereo Bluetooth -tuen puute, joka on tosin tulossa myöhemmin. Uutukaisesta puuttuu myös Exchange-tuki.