Elisan 3G-verkko toimii vuoden loppuu mennessä jo 270 paikkakunnalla

Elisa logo

Elisa on tänään kertonut laajentavansa 3G-verkkoaan 79 paikkakunnalla tämän vuoden loppuu mennessä. Uusista paikkakunnista puolet on toteutettu UMTS900-teknologialla. Yhtiö kertoo myös uusien paikkakuntien lisäksi parantavansa olemassa olevien alueiden 3G-verkon kattavuutta. Vuoden 2008 lopussa Elisan 3G-verkko on käytettävissä siis jo yli 270 paikkakunnalla ja yhtiö kertoo verkon kattavan yli 80 prosenttia suomalaisista.

Elisa kertoo myös panostavansa parempiin nopeuksiin, jotta mobiili-internetin käytettävyys paranisi. Yhtiön mukaan valtaosa sen 3G-verkosta tukee 5Mbs -siirtonopeuksia vuoden loppuu mennessä.

”Tulevina vuosina nopeudet tulevat edelleen moninkertaistumaan. Myös päätelaitteet kehittyvät, esimerkiksi Elisan tulevissa miniläppäreissä on jo sisäänrakennettu 3G ja kaikki uudet 3G-puhelimet tukevat UMTS900-teknologiaa”, kertoo Elisan tuotejohtaja Panu Lehti.

Hienoa, että 3G-verkko laajenee! Palveluiden käyttö on hankalaa, koska monilla alueilla ei ole mahdollista käyttää 3G-verkkoa ja suurempia nopeuksia. Toivottavasti nopeammat verkot saadaa nyt myös syrjäisemmille alueille.

Listan uusista alueista, jotka tukevat 3G-verkkoa vuoden 2008 loppuu mennessä löydät täältä.

3 kommenttia

  1. Toimii miten toimii.

    Jos vain yksi asiakas käyttää kerrallaan. Mitä useampi sitä hittaampi… nyt jo ennakkoon ylimyyty kapasiteetti. Käytännössä 1/20 osa nopeus luvatusta. Asun 3G alueen keskellä 7 kerros eikä dataa riitä.

  2. Hei,

    Tuleko 3G verkko toimimaan Nauvossa tänä vuonna ? Nyt vaan yhden tolpan veran yhteyttä. 2G verkossa taas 4 tolppaa kahdeksasta.

    Puhelimeni on myös elisan operoima 040-7651930 ja siinäkin 3G toimii puutteelisesti, mutta paremmin kuin Huawei modeemi ( 512 khz)

    Terv.
    Mikael

    Terveisin,
    Mikael

Kommentointi on suljettu!