Google on virallisesti avannut Android Market -palvelun, joka muistuttaa hyvin paljon Applen App Store -kauppaa, joka on suunnattu iPhone– ja iPod Touch -käyttäjille. Android Market mahdollistaa uusien ohjelmien lataamisen T-Mobile G1 -puhelimeen, joka on ensimmäinen Google Android -käyttöjärjestelmään perustuva matkapuhelin.
Uusi palvelu mahdollistaa paitsi ohjelmien lataamisen, mutta myös niiden arvostelun. Käyttäjien palaute ja ohjelmien suosio määrittää, kuinka näkyvän paikan ne saavat Android Market -palvelussa.
Kehittäjät voivat aloittaa ohjelmien lisäämisen palveluun ensi maanantaina (27.10). Android Marketin käyttäminen maksaa kehittäjille 25 dollaria, jonka maksettuaan he voivat lisätä ohjelmansa palveluun. Tällä hetkellä palvelun kautta ei voi myydä ohjelmia, mutta sekin mahdollisuus on tulossa ensi vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana. Google kertoo, että kehittäjät tulevat saamaan 70 prosenttia ohjelmiensa myyntituloista.
Tällä hetkellä palvelusta löytyy hieman yli 50 ohjelmaa, mutta määrä tulee varmasti kasvamaan ensi viikolla, kun kehittäjät pääsevät lisäämään ohjelmansa uuteen palveluun.
Android Market löytyy osoitteesta: http://www.android.com/market/
Lähde: Android-Developers