Nettiin on vuotanut mielenkiintoista tietoa Sony Ericssonin tulevasta Walkman-mallista, jonka julkaisun uskotaan tapahtuvan ensi vuoden puolella. Kyseessä olisi raskaan sarjan Walkman-puhelin, josta huhun mukaan löytyisi muun muassa kahdeksan megapikselin automaattitarkenteinen kamera, WiFi ja 2.6 tuuman näyttö. Uutukaisen kerrotaan olevan muotoilultaan liukukannellinen ja sen kuori on valmistettu metallista.
Puhelimen muita ominaisuuksia ovat huhun mukaan muun muassa 3.5 mm:n kuulokeliitin, kasvojentunnistustekniikka ja kuvausvalo. Puhelimella pystyy myös kuvaamaan QVGA-tason videokuvaa. Uutukaisesta arvellaan myös löytyvän uuden sukupolven Walkman 4.0 -soitin. Nykyisistä malleista, kuten W980:sta ja W890i:stä löytyy Walkman 3.0 -soitin, joten uutukainen olisi siltä kannalta varsin merkittävä päivitys Walkman-sarjaan.
Lähde: SEMC Blog