Nokia varoitti matkapuhelinten kysynnän heikentymisestä

3110 Evolve

Nokia on tänään arvioinut matkapuhelinmarkkinoiden markkinatilannetta ja päivittänyt vuoden 2008 viimeisen neljänneksen näkymiään. Yhtiö antoi myös hieman arviota ensi vuoden alun näkymistä. Yhtiön mukaan maailmantalouden heikkeneminen yhdessä täysin poikkeuksellisen valuuttakurssivaihtelun kanssa on johtanut kulutuskysynnän jyrkkään laskuun maailmanlaajuisesti. Kulutuskysynnän hidastuminen on vaikuttanut useisiin toimialoihin, mukaan lukien maailmanlaajuiset matkaviestinmarkkinat.

Huonosta kysynnästä johtuen Nokia arvioi nyt, että matkaviestinmarkkinoiden kappalemääräinen myynti on vuoden 2008 viimeisellä neljänneksellä pienempi, kuin mitä yhtiö aiemmin arvioi. Maailman suurin matkapuhelinvalmistaja arvio nyt, että vuonna 2008 myydään kaikkiaan 1.24 miljardia puhelinta. Aiemmin yhtiön arvio oli 1.26 miljardia.

Heikentyneestä kysynnästä huolimatta yhtiö arvio markkinaosuutensa matkapuhelimissa pysyvän ennallaan tai jopa kasvavan hieman vuoden 2008 viimeisen neljänneksen aikana verrattaessa tämän vuoden kolmanteen neljännekseen. Markkinaosuuden pysyessä ennallaan Nokia kertoo kuitenkin, että heikentynyt kysyntä tulee vaikuttamaan Devices & Services -ryhmän kannattavuuteen. Näin ollen yhtiö on jo aloittanut monien eri kustannussäästötoimien toteuttamisen, kuten Nokia Siemens Networksin suuret irtisanomiset osoittivat. Sen lisäksi yhtiö tulee muun muassa karsimaan ulkopuolisten toimittajien käyttöä sekä konsultti- ja muiden palveluiden ostoa.

Nokian arvio vuoden 2009 markkinatilanteesta ei ole hyvä. Yhtiö arvio, että ensi vuonna myydään kappalemääräisesti vähemmän puhelimia kuin vuonna 2008. Myynnin lasku johtuu maailmantalouden heikkenemisestä.