Gizmodo testasi puhelinten nettiselaimet – iPhone edelleen paras

Suosittu gadget-sivusto, Gizmodo, on julkaissut mielenkiintoisen artikkelin, jossa se on käynyt läpi kahdeksan eri älypuhelinta keskittyen niiden tarjoamiin nettiselaimiin. Viime vuosina matkapuhelinten tarjoamat nettiselaimet ovat kokeneet todellisen mullistuksen, jonka voidaan sanoa alkaneen siitä kun Apple esitteli iPhonen ja sen Safari-selaimen. Suuren kehityksen vuoksi onkin erittäin mielenkiintoista lukea, mikä selain on tällä hetkellä kentän kunkku.

Gizmodo testasi kaikkien puhelinten selainten nopeudet sekä WiFi- että 3G-verkossa. Kaikkiaan testissä oli mukana kuusi sivua, joiden mukana olivat esimerkiksi YouTube ja Wall Street Journal. Nopeuden osalta kaksi testin laitetta olivat selvästi omassa kastissaan. iPhone 3G ja T-Mobile G1 olivat nopeustestin kuninkaita, iPhonen viedessä kuitenkin ykköstilan niukasti.

Sivusto nostaa Applen älypuhelimen edelleen parhaaksi puhelimeksi nettiselaamiseen. Erityisesti Safarin nopeus ja zoomauksen helppous saavat kehuja. Sijalle kaksi Gizmodo nostaa Nokia E71 -älypuhelimen, joka ei pärjää nopeudessa iPhone 3G:lle eikä G1:lle, mutta siitä löytyy Flash Lite 3 ja muutenkin selaimen käytettävyyttä kehutaan.

Lue koko artikkeli täältä.

4 kommenttia

  1. Onkohan 5800 selain yhtä hyvä (tai peräti parempi) kuin e71sen?

  2. Parempi.

    Eikä pelkästään sen vuoksi, että resoluutio on tuplasti parempi kuin E71:ssä.

    Minä puhuisin enemmmin S60 v5.0 koska onhan niitä muitakin 5.0 puhelimia tulossa, kuin pelkästään Xpress Music 5800…

  3. ”Minä puhuisin enemmmin S60 v5.0 koska onhan niitä muitakin 5.0 puhelimia tulossa, kuin pelkästään Xpress Music 5800…”

    No, niinhän niitä on tietenkin tulossa, mutta tällä hetkellä ainakin itseäni kiinnostaa ENITEN, että millainsen selaimen 5800 pitää sisällään.

    Mutta hyvä, jos 5800n selain on parempi, kuin E71, koska E71kin on ihan hyvin pärjännyt. 🙂

  4. Ovat muuten käyttäneet Opera mobilesta versiota 8.65, jotenka sen suhteen ei pahemmin kannata luottaa. Opera mobilesta on uusi versio, joka tosin vielä beta vaiheessa (siksi varmaan ei ole testattukaan) ja se on Paaaaaljon parempi! Täysin (Applefani: lue ”lähes”) yhtä hyvä kuin Safari. 🙂

Kommentointi on suljettu!