Joost saapui iPhonelle

Applen iPhonelle ja iPod Touchille suunnattu App Store on saanut jälleen uuden ja mielenkiintoisen tulokkaan valikoimiinsa, kun Joost-ohjelman iPhone-versio rantautuu palveluun. Joost on videopalvelu, jonka kautta käyttäjät pääsevät käsiksi muun muassa elokuviin, musiikkivideoihin ja televisiosarjoihin. Ikävä kyllä lisenssiongelmien vuoksi esimerkiksi televisiosarjojen valikoima on Suomessa huomattavasti Yhdysvaltoja heikompaa, mutta joka tapauksessa kyseessä on mielenkiintoinen palvelu, johon nyt myös iPhone-käyttäjät pääsevät.

Ensimmäisten tietojen mukaan Joostin iPhone-versio on vielä hieman buginen, koska videota on ollut vaikea saada toimimaan. Ongelmia on ollut myös äänenvoimakkuuden säätämisen kanssa, joten ohjelma kuulostaa vielä hieman keskeneräiseltä. Toimiessaan iPhonen Joost-versio tarjoaa käyttäjälle pääsyn kaikkiaan 46 000 videoon, joiden joukosta löytyy kokopitkiä elokuvia, kuten Men in Black ja Starship Troopers.

Lähde: Gizmodo