App Storesta yli kaksi miljoonaa latausta päivittäin

iPhone 3G

Applen iPhonelle ja iPod Touchille kehittämä App Store on osoittautunut huimaksi menestykseksi, jota muut ovat jälleen lähteneet kopiomaan. Esimerkiksi Google julkaisi Androidille suunnatun Android Market -kauppapaikan, jonka idea on App Storen kaltainen. Apple on siis jälleen onnistunut luomaan jotain menestyksekästä, josta kertovat hyvät latauslukemat ja kilpailijoiden kova halukkuus kopioida yhtiön ideaa.

App Storesta löytyy tällä hetkellä kaikkiaan yli 10 000 ohjelmaa, joka on huima määrä. Kehittäjät ovat siis ottaneet Applen puhelimen omakseen, vaikka heidän riesana ovat varsin kovat ehdot, joita tulee noudattaa, jos mielii saavansa ohjelman App Store -palveluun.

Applen luultavasti paras keksintö App Storessa on, että ohjelmien asennus on äärimmäisen helppoa. Käyttäjän ei esimerkiksi tarvitse kytkeä puhelinta tietokoneeseen tai tehdä mitään muuta erikoista. Hänen tarvitsee vain avata App Store, valita mielenkiintoinen ohjelma ja asentaa se muutamalla ruudun näpäytyksellä, jonka jälkeen sen kuvake ilmestyy työpöydälle ja ohjelma on käyttövalmis.

Helposta käytettävyydestä kertoo palvelun hyvät latausluvut. Viimeisimmät arviot kertovat nimittäin, että palvelussa tehdään yli kaksi miljoonaa latausta päivittäin. App Store on siis saavuttanut huiman suosion ja sen voisi kuvitella tuovat yhtiölle ihan mukavan lisätulon maksullisten ohjelmien muodossa.

Lähde: IntoMobile