Nokia: Nettiin levinnyt kosketusnäyttöpuhelin esittelee vain uutta käyttöliittymää

Uutisoimme viime viikolla yllä olevasta kuvasta, jossa näkyy uusi, suurella kosketusnäytöllä varustettu Nokialainen. Aluksi luultiin, että kyseessä olisi todella uusi puhelin, jonka Nokia tulisi julkistamaan jossain vaiheessa, mutta viimeisimmät lausunnot yhtiön päästä kumoavat väitteen.

Nokian mukaan kuva on esityksestä, jonka ei ole ollut tarkoitus levitä yleiseen tietoisuuteen. Kuvassa oleva puhelin on vain ja ainoastaan demonstroimassa uusia käyttöliittymäominaisuuksia, joista koko kuvassa on kyse. Kyseessä ei ole siis uusi puhelin.

Yllä olevan kuva perusteella vaikuttaa siltä, että Nokia on menossa suuntaa, jossa puhelimen käyttö onnistuu entistä paremmin sormilla. Kuva voisi myös liittyä Nokian Hollywoodin keskuksessa kehittelemään käyttöliittymään, jonka se kehuu tarjoavan jotain uutta ja hienoa.

Lähde: EngadgetMobile