GPS-laitevalmistaja, Garmin, kertoo yhtiöllä olevan työn alla useita Google Android -käyttöjärjestelmään pohjautuvia puhelimia. Yhtiöstä kerrotaan ensimmäisten mallien saapuvan myyntiin jo ensi vuoden toisella puoliskolla, vaikka Garmin ei ole vielä edes saanut pitkään odotettua Nuvifone-puhelintaan markkinoille. Yhtiö on kuitenkin edelleen aikeissa tuoda kyseisen mallin myyntiin, mutta ei ennen vuoden 2009 toista neljännestä, jolloin Nuvifonen odotetaan saapuvan kauppoihin ainakin Taiwanissa.
Vaikuttaa siltä, että Garmin on vihdoin pääsemässä matkapuhelinmarkkinoille mukaan ja jos uutisiin on uskominen, niin yhtiö tulee markkinoille useamman puhelimen voimin. Mielenkiintoista nähdä, miten uusi yrittäjä otetaan vastaan ja milloin Garminin puhelimet rantautuvat Suomeen.
Googlen kannalta Garminin ilmoitus on varmasti hyvä. Android-alusta on jälleen saanut mukaan uuden tukijan ja ensi vuonna tullaa mitä ilmeisemmin näkemään useita Android-puhelimia. Google-puhelimia ovat tuomassa markkinoille ensi vuonna huhujen mukaan muun muassa Lenovo, Samsung ja Huawei. Motorolalta voidaan odottaa ensi vuonna useita Android-pohjaisia puhelimia.
Lähde: EngadgetMobile