Kiinalaiset ovat tunnettuja kopiopuhelimistaan, jotka pyrkivät yleensä ulkoisesti matkimaan esikuvaansa, mutta ovat käyttöliittymältään ja ominaisuuksiltaan jotain ihan muuta kuin alkuperäinen laite. Tällä kertaa asialla on matkapuhelinvalmistaja, HKC, joka ei ole lähtenyt aivan suoraan kopioimaan jotain tiettyä laitetta, vaan on ottanut vaikutteita hieman sieltä ja täältä.
Yhtiön uutukainen, HKC Pearl, muistuttaa nimittäin ulkoisesta HTC Touch -mallia, mutta sen nimi tulee mitä ilmeisemmin BlackBerry Pearl -mallilta.
HKC Pearl -mallin ominaisuuksiin kuuluvat 624 megahertsin prosessori, 128 megatavun käyttömuisti, kahden megapikselin kamera ja 2.8 tuuman kosketusnäyttö. Puhelimessa pyörii Googlen avoimeen lähdekoodiin perustuva Android-käyttöjärjestelmä.
Puhelimen erikoisuuksiin kuuluu mahdollisuus pyörittää vaihtoehtoisesti Windows Mobile -käyttöjärjestelmää, jos se tuntuu omalla kohdalla paremmalta. Kyseistä ideaa noudattelee myös toinen kiinalaispuhelin, joka tunnetaan nimellä QiGi i6.
Lähde: Gizmodo