Samsung C3110 -liukukansipuhelin vuoti nettiin

Netissä leviää jälleen tietoa uudesta Samsungista, jota ei ole vielä virallisesti julkistettu. Kyseessä on jo toinen ennen näkemätön korealaisvalmistajan puhelin tälle päivää, sillä aiemmin päivällä kerroimme Samsung S8300 -mallista, jota veikataan Soul U900 -puhelimen seuraajaksi.

Nyt nettiin levinnyt Samsung C3110 -malli ei ole aiemmin päivällä levinneen mallin tavoin huippuominaisuuksilla varustettu puhelin. Kyseessä on nimittäin peruspuhelin, josta ei löydy esimerkiksi edes tukea 3G-yhteyksille. Mainitsemisen arvoisia ominaisuuksia ovat C3110-mallista löytyvät Bluetooth ja FM-radio. Puhelimen ominaisuudet eivät ole vielä täysin tiedossa, joten ei voida varmasti sanoa löytyykö uutukaisesta esimerkiksi kameraa.

Uutukaisen hintaa ei tiedetä vielä, mutta tämän hetkisen tiedon perusteella kyseessä ei ole kovinkaan kallis puhelin. Puhelimesta löytyy lisää infoa FCC:n dokumenteista.

Lähde: IntoMobile