On vihdoin tullut aika arvostella Applen kohuttu ja Suomessakin myynnissä oleva iPhone 3G -älypuhelin. MobiiliBlogin lukijat ovat joutuneet arvostelua odottamaan näin pitkään, koska Apple ei vastannut mitään pyyntööni arvostelukappaleesta ja itse ostin puhelin vasta hetki sitten. Arvostelu on tällä kertaa jaettu kahteen osaan. Tässä ensimmäisessä osassa on hieman enemmän yleistä höpinää puhelimesta ja sen ominaisuuksista. Toisessa osassa keskitytään näillä näkymin enemmän puhelimen mukana tuleviin ohjelmiin ja App Storen tarjontaan.
iPhone 3G on ollut mahdollista saada Suomessa vuoden 2008 kesästä lähtien, jolloin Sonera ilmoitti tuovansa uutukaisen Suomeen yksinoikeudella, joka näyttää jatkuvan edelleen. Puhelinta haluavien on siis pakko ottaa kylkeen Soneran matkapuhelinliittymä, vaikka ei sitä käyttäisikään. Soneran lisäksi iPhone 3G:ssä toimii TeleFinlandin liittymä, jota ei voi kuitenkaan ottaa Soneran tilalle puhelinta ostaessa, vaan se tulee tilata erikseen.
iPhone 3G on mielenkiintoinen laite, sillä se ei pyri olemaan kiinnostava suurien megapikselimäärien avulla, vaan sen vetovoima perustuu hiottuun käyttöliittymään ja tyylikään pelkistettyyn ulkomuotoon. Applen tavoitteena on ollut myös alusta asti luoda matkapuhelin, jolla nettisurffaaminen on oikeasti mukavaa ja sähköposti toimii kuten pitääkin. Uutukaiseen on myös yhdistetty suosittu iPod-musiikkisoitin, joten puhelimelta on lupa odottaa paljon.
Teknisiltä ominaisuuksiltaan iPhone 3G tarjoaa 3.5 tuuman kosketusnäytön, 8 tai 16 gigaa sisäistä muistia, Bluetoothin, WiFi:n, A-GPS-ominaisuuden, 3.5 mm:n kuulokeliitännän ja kahden megapikselin kameran. Puhelin ei siis tarjoa mitään ihmeellisyyksiä, mutta siitä löytyy kuitenkin kaikki tarpeellinen. iPhone 3G:stä puuttuu kuitenkin esimerkiksi kuvausvalo ja muistikorttipaikka. Monet mainitsisivat miinukseksi myös sen, että puhelimen akkua ei voi vaihtaa omin voimin. Itse en kuitenkaan edes muista, milloin viimeksi olisin johonkin puhelimeen uuden akun vaihtanut. Akun vaihtamisen vaikeus tekee toki mahdottomaksi vara-akun kuljettamisen mukana, joka voi joidenkin kohdalla muodostua ongelmaksi.
Tällä hetkellä iPhone 3G:llä on useita kilpailijoita, kuten Nokia 5800 XpressMusic, Sony Ericsson XPERIA X1 ja HTC Touch Diamond. Näiden mallien kohdalla vertailua ei kuitenkaan kannata tehdä pelkästään ominaisuuksia pohjalta, vaan jokaista puhelinta kannattaa kokeilla ennen ostopäätöksen tekemistä. Erityisesti Applen iPhone 3G on sellainen laite, että siitä luultavasti joko pitää tai ei, joten sen testaaminen ennen ostamista on kannattavaa.
Apple iPhone 3G -mallin keskeisimmät ominaisuudet:
- 2 megapikselin kamera
- HSDPA
- WiFi
- A-GPS
- Bluetooth
- 3.5 tuuman (480 x 320) Multi-Touch-näyttö
- 8 tai 16 gigatavun sisäinen muisti
- 3.5 mm:n kuulokeliitin
- Kiihtyvyysanturi
- Ympäristön valoisuuden tunnistin
Myyntipakkaus
Uutukaisen myyntipakkaus on ulkoisesti taattua Apple-laatua. Laatikko on tyylikkään valkoinen tai musta riippuen mallista. Pakkauksen sisältä löytyy itse puhelin, USB-johto, palikka jolla puhelimen voi ladata ilman tietokonetta, kuulokkeet (kuvassa näkyvät mustat pehmusteet eivät tule pakkauksen mukana), SIM-kortin poistotyökalu, näytön puhdistusliina, Apple-tarroja, pikaopas ja muita lehtisiä.
Puhelimen pakkauksesta on turha etsiä kunnollisia käyttöohjeita. Niitä ei nimittäin sieltä löydy. Mukana on vain niin sanottu pikaopas, jossa lähinnä vain esitellään puhelimen ominaisuuksia, mutta ei neuvota miten iPhone 3G:tä käytetään. Apple on kuitenkin laittanut nettiin varsin kattavat ohjeet, joihin pääsee käsiksi itse puhelimella. Linkki ohjeisiin löytyy Safari-selaimen kirjanmerkeistä. Ohjeista löytyy paljon puhelimen peruskäyttöön liittyvää tietoa, kuten miten nukkumispainike toimii ja miten Koti-valikkoa muokataan. Tietoa löytyy paljon myös kaikista mukana tulevista ohjelmista, kuten kalenterista, yhteystiedoista ja Youtube-sovelluksesta.
Muotoilu ja rakenne
iPhone 3G ei ole muotoilun osalta mitenkään erikoinen. Sen kulmat on pyöristetty ja kaarevan takaosan ansiosta puhelinta on mukava pitää kädessä. Yksinkertaisesta muodosta huolimatta tai juuri siitä syystä, ihan miten asian haluaa nähdä, on iPhone 3G äärimmäisen tyylikäs puhelin. Uutukainen on jokaista yksityiskohtaa myöten viimeisen päälle suunniteltu. Kyseessä on myös rakenteen osalta yksi tukevimmista puhelimista. Tässä kohdassa puhelimen tiukasti kiinnitetty takakuori, jota ei voi itse poistaa, on iso plussa.
Puhelimen etupuolta peittää 3.5 tuuman kosketusnäyttö, jonka päällä on hyvin naarmuuntumista estävä pinta. Näyttö on erittäin kirkas ja se reagoi hyvin kosketuksiin. Puhelinta käytettäessä riittää pelkkä hipaisu, näyttöä ei tarvitse painaa voimalla. Näytön alta löytyy kotinäppäin ja yläpuolella on kuuloke.
iPhone 3G:n takaosa on musta tai valkoinen riippuen mallista. Takaosa on kaareva, kuten jo mainitsin. Sieltä löytyy kahden megapikselin kamera, Apple-logo, iPhone-teksti ja tieto puhelimen sisäisen muistin määrästä.
Ylhäältä löytyy 3.5 millimetrin kuulokeliitin, nukkumispainike ja SIM-korttipaikka, joka on sijoitettu hieman erikoiseen paikkaa. Yleensähän SIM-kortti löytyy akun alta, mutta koska puhelimen takakuorta ei voi poistaa, on se pitänyt sijoittaa jonnekin muualle. Itse asiassa toteutus on ihan hyvä, koska SIM-kortin voi vaihtaa lennossa ilman, että puhelimen takakuorta ja akkua tarvitsee poistaa. Mukana tulee toki olla SIM-kortin poistoon tarkoitettu työkalu, joka löytyy puhelimen myyntipakkauksesta.
Uutukaisen vasemmalta puolelta löytyy äänenvoimakkuuspainikkeet ja kytkin, jolla puhelimen voi helposti laittaa äänettömälle. Puhelimen alaosasta löytyy telakkaliitin, kaiutin ja mikrofoni. telakkaliitin on siis sama, joka on löytynyt jo pidemmän aikaa iPod-soittimista.
Kaikin puolin iPhone 3G on rakenteensa osalta erittäin vakuuttava puhelin. Kuten jo mainitsin, niin kyseessä on ehdottomasti yksi tukevimmista matkapuhelimista ja sen rakenteesta on vaikea löytää pahaa sanottavaa. Uutukaista vaivaa toki samat sormenjälkiongelmat, kuten muitakin suurilla kosketusnäytöillä varustettuja puhelimia. Näyttö ja takaosa ovat sormenjälkimagneetteja. Tosin valkoisessa mallissa takaosan sormenjäljet eivät tule niin helposti näkyviin.
Ainoa heikko kohta puhelimessa voisi olla SIM-kortin pidike, mutta on vaikea sanoa muutaman viikon testailun jälkeen, miten se tulee kestämään. Tuskin ongelmia tulee, jos SIM-korttia ei tarvitse vaihdella useasti.
Käyttöliittymä
Applen puhelimelleen kehittämä iPhone OS -käyttöjärjestelmä on se suurin juttu, joka tekee iPhone 3G:stä kilpailijoiden laitteisiin verrattaessa erilaisen laitteen. Tänään iPhone ei kuitenkaan enää ole niin erilainen, kuin se oli esimerkiksi kesällä 2007, jolloin ensimmäinen malli saapui myyntiin Yhdysvalloissa. Kilpailijat ovat nimittäin innolla pyrkineet kopiomaan Applen ideoita, mutta silti yhtiö on onnistunut pysymään hieman muita edellä, josta kertoo esimerkiksi hyvin toteutettu App Store -palvelu, joka ei sekään ole enää uniikki markkinoilla.
Applen ideana oli luoda kosketusnäytöllinen älypuhelin, joka toimii ja jota voi käyttää ilman kynää. Siinä yhtiö on onnistunut hyvin muutamista käyttöliittymään kohdistuvista puutteista huolimatta. Suurimmat moitteet iPhonen käyttöliittymä on saanut kopio-liitä-ominaisuuden puuttumisesta ja siitä, että puhelimessa ei ole MMS-viestien tukea, joka on ollut puhelinten vakio-ominaisuus värinäytöllisten mallien saapuessa markkinoille. Moitteita tulee myös videokuvaustuen puuttumisesta. Yhtiö on julkaissut puhelimelleen tasaiseen tahtiin päivityksiä, mutta yllä oleviin puuteisiin se ei ole tarttunut käyttäjien monista pyynnöistä huolimatta.
Käyttöliittymän kotinäkymä muodostuu suurehkoista kuvakkeista, joita voi lajitella mielensä mukaan. Mielenkiintoinen yksityiskohta on iPhone OS 1.1.3 -versiossa esitelty ominaisuus, jonka ansiosta käytettävissä on useampi kuin yksi kotinäkymä, joihin pääsee käsiksi ruutua vetäisemällä.
Yleisesti ottaen käyttöliittymä on erittäin selkeä ja ainakin näin kokeneelle käyttäjällä se tuntui heti kotoisalta. Suurinta opettelua vaatii ehkäpä iPhone 3G:n on-screen-näppäimistö, joka saattaa ainakin alussa tuntua hieman erikoiselta. Virhelyöntejä tuleekin alussa turhan paljon, mutta kun näppäimistöön tottuu, niin on se käyttö helppoa. Näppäimistöstä saa parhaimman hyödyn irti, kun sitä opettelee heti käyttämään kahdella sormella, eli molempien käsien peukaloilla.
Ikävä kyllä suominäppäimistöä ei ole varustettu ä- ja ö-kirjaimilla, jotka saisi suoraan yhdellä painalluksella, vaan ne joutuu hakemaan pienen mutkan kautta. Mutka ei ole iso, mutta hidastaa luonnollisesti hieman kirjoittamista. Ä-kirjain löytyy painamalla hetken a-kirjainta pohjassa ja ö löytyy vastaavasti o-kirjaimen takaa.
Käyttöliittymän nopeus on jotakin, mitä en ole muissa älypuhelimissa kohdannut! iPhone 3G on vikkelä! Ohjelmat avautuvat sulavasti ja hidastelua on havaittavissa todella harvoin. Täydellinen iPhonekaan ei toki ole, koska muutamaan otteeseen olen joutunut Safarin sammuttamaan ”pakottamalla”, koska se on mennyt jumiin. Kaatuiluja ei ole kuitenkaan tullut eteen kovinkaan paljoa, joten en voi siltä osin suuremmin valittaa.
Puhelimen ohjelmistotarjontaa käydään läpi arvostelu toisessa osassa.
Alla vielä noin kolmen minuutin mittainen video, josta käy hieman paremmin selväksi, kuinka nopea puhelimen käyttöliittymä on joka päiväisessä käytössä.
Kamera
iPhone 3G:n kameraohjelmisto on äärimmäisen yksinkertainen. Sieltä on turha etsiä valikkoa, jonka kautta voisi säätää esimerkiksi valkotasapainoa tai lisätä kuviin tehosteita. iPhone 3G ei ole todellakaan mikään kamerapuhelin, mutta sen kahden megapikselin kamera sopii kyllä satunnaiseen kuvailuun. Kamera ei tue ollenkaan videokuvausta, joka on tällä hetkellä luultavasti se suurin miinus, joka kohdistuu puhelimen kameraan.
Kamerakuviin on mahdollista lisätä paikkatiedot.
Esimerkkikuvia: kuva 1, kuva 2, kuva 3
WiFi vs. 3G
Applen iPhone 3G on puhelin, jonka täysien ominaisuuksien hyödyntäminen vaatii ehdottomasti Internetyhteyttä. Käytettävissä tulee siis olla esimerkiksi työpaikalla toimiva WiFi tai operaattorilta otettu datasopimus, jolloin surffaaminen onnistuu aina. Datasopimusta kannattaa ehdottomasti harkita, jos WiFi-yhteyttä ei ole jatkuvasti saatavilla ja jos puhelinta haluaa käyttää vapaa-ajallakin muuhun, kuin soittamiseen ja tekstaamiseen.
Nettisurffaamisessa WiFi on yleensä parempi vaihtoehto, koska se tarjoaa paremman nopeuden ja kuluttaa vähemmän virtaa. Applen mukaan WiFi kannattaa kuitenkin sulkea pois päältä, jos sitä käyttää vain harvoin, koska se luonnollisesti kuluttaa puhelimen akkua. 3G on myös hyvä vaihtoehto, koska se tarjoaa kohtuullisen nopeuden ja sen avulla surffaaminen on huomattavasti nopeampaa, kuin esimerkiksi pelkällä GSM-yhteydellä. Kannattaa kuitenkin muistaa, että 3G ei ole edelleenkään saatavilla joka puolella Suomea, joten sen kantavuus kannattaa tarkistaa operaattorilta.
Vertailun vuoksi tein alle pienen taulukon, josta näkee hieman WiFi:n ja 3G:n nopeuseroja. Kyseessä ei ole mikään tieteellisen tarkasti tehty koe, mutta luvuista saa jonkinlaisen käsityksen nopeuseroista. Testissä käytettiin halvinta, 384 kbit/s nopeuden mahdollistaa datayhteyttä.
iPhonen ja iPodin mukavimpia ominaisuuksia on automaattinen ja älykäs vapaiden Wifi-verkkojen vaihtaminen lennosta. Helsingin kaupungin wifillä vain on vielä älyvapaa manuaali kirjautumissysteemi, joka estää sen toimimisen.
Totta! Verkkojen välillä vaihtaminen on erittäin helppoa. 🙂 Homma toimii myös ongelmitta 3G:n ja WiFi:n välillä.
”Toisessa osassa keskitytään näillä näkymin enemmän puhelimen mukana tuleviin ohjelmiin ja App Storen tarjontaan.” HYVÄ!! Odotan innolla!!
Mahtavaa. Onhan tämä ollut aina Apple blogi mutta on sitä nyt sitten virallisesti.
[quote]Totta! Verkkojen välillä vaihtaminen on erittäin helppoa. 🙂 Homma toimii myös ongelmitta 3G:n ja WiFi:n välillä.[/quote]
Toi on niin totta, mutta samalla niin surullista, kun käyttää tätä uutta N79:ä. Kyseinen ominaisuus on puhelimessa, tai siis ”on”. Se ei todellakaan toimi! Ominaisuuden toteutus ei varmasti olisi kovin vaikea toteuttaa, mutta kun ei, niin ei. Tapahan se on Nokian insinööreiltä tehä puhelimia insinööreille.
Jaa, tuskin yksi arvostelu tästä sivustosta Apple blogia tekee.
Ei varmaan se yksi, mutta kun eihän teillä uutisointikaan ole kuin 70% applesta. No nyt jos vielä yksi omistaa applen puhelimen, niin ettehän te muusta kerkeäkään uutisoimaan.
70%? Mielenkiintoinen väite! Tilastot osoittavat kuitenkin jotain aivan muuta. Sivustolta löytyy tällä hetkellä noin 850 juttua, joista 147 kuuluvat Apple-kategoriaan. Esimerkiksi Nokiaan liittyviä uutisia löytyy 185, joten en näe mitään syytä väittää, että Applea suositaan. Eiköhän tämä riitä tästä aiheesta.
Jospa sitten palattaisiin itse arvosteluun. 🙂 Otan mielelläni vastaan myös ehdotuksia, mitä arvostelu toisessa osassa haluaisitte minun käsittelevän.
Hei,
Sitä piti kysellä, että mikä on/oli tämän WiFi-verkon nopeus?
Hei Tege, Nopeustestin mukaan (http://i.dslr.net/tinyspeedtest.html) WiFi-verkon nopeus oli 2762 kbps 🙂
Koita keksiä omasta mielestäs parhaat hyötyohjelmat AppStoresta. Peleistä kun jauhetaan joka paikassa.
Saa niistä peleistäki toki puhua!!!
Tuosa ”Apple-blogista” vielä.
Eiköhän se johdu myös siitä, että Appleen liittyvät uutiset liittyvät sitten pelkästään iPhoneen, kun taas esimerkiksi Nokian uutiset sitten jakaantuvat paljon laajemalle.
Videokuvaustuen puuttuminen vakiona on ikävää, mutta eikö appstoresta löytynyt ohjelma jolla se onnistuu? Tai sitten se oli jailbreakkauksen takana…
Osaako joku auttaa, ostin uuden iphonen pari viikkoa sitten. Nyt laite on jymähtänyt äänettömälle. Asetukset/äänet kohdassa olen yrittänyt muuttaa asetuksia mutta ei auta, soitin soneralle ja he pyysivät tuomaan sen huoltoon. No sepä kiva juttu, olenkin jo käyttänyt laitetta kohta kaksi viikkoa.
Olen myös resetoinut laitteen, ei auta. Onko kellään kokemusta vastaavanlaisesta ongelmasta.
Huoltoon vaan jos resetointi ei auta. Onko niin sanottu mute-nappi jumittunut?
Morjes, loisto revikka kuten yleensä.
Miten oot ottanu noi screencapturet?
Kiitos 🙂 Kuvakaappauksia voi ottaa painamalla pohjaan ylhäällä olevan lukitusnäppäimen ja sen jälkeen kotinäppäimen.
Siis itselläni on Soneran puhelinliittymä, ja olen siis kuullut että iPhonessa asia on toinen, että pitäisi sitten maksaa kuukausumaksua että sillä voisi soittaa ja tehdä asioita… netti siis kyllä tietenkin maksaa, mutta miten muut toiminnot. Kyllä nyt kai nyt semmoisen sentään voi ostaa kertaheitolla jostakin liikkeestä, ja sitten laittaa oma SIM-kortti sinne sisää ja käyttää sitä kuin tavallisena puhelimena… voisko joku vähä lähettää meilii ja kertoo miten asian laita on.. en hirveesti haluais sokkona sitä ostaa…
moi haluaisin iphone 3gs puhelimen mutta faija sano et mulla pitää olla hyvät perustelut ni mitkä ois hyvät perustelut ps. kommentoikaa mun sähkö-postiin tai sitten tänne blogiin
Apple = mobiilimaailman loinen !!!
Itse ostin iPhone 3Gs:n ja olen enemmän kuin tyytyväinen.
Varsinkin kavereiden kanssa yhteydenpito nousi uusiin atmosfääreihin. Tekstiviesti systeemi on loistava ja kaikki toimii nopeasti. Sopiva puhelin sosiaaliselle ihmiselle, joka haluaa nopean, helpon ja käytännöllisen puhelimen itselleen. En esim. enään käytä tietokonetta surffaamiseen, koska se on niin nopeaa ja vaivatonta puhelimella. Kosketusnäytön ”tatsi” on aivan mahtava, olin siitä jopa yllättynyt.