Uutisoimme viime vuoden marraskuussa korealaisesta viihde-elektroniikkavalmistaja iriveristä, joka kertoi suunnitelmistaan lähteä mukaan matkapuhelinmarkkinoille vuonna 2009. Kyseessä eivät olleet pelkät katteettomat puheet, sillä yhtiö on nyt virallisesti julkaissut WAVE-kosketusnäyttöpuhelimen, joka näyttää ulkoisesti varsin hyvältä. Kyseessä on kuitenkin hieman erikoinen puhelin, koska siitä ei ilmeisestikään löydy varsinaista puhelinverkkoyhteyttä, vaan puhelut tehdään WiFi:n kautta.
iriver WAVE on kosketusnäyttöön perustuva puhelin, jonka ominaisuuksiin kuuluvat muun muassa WiFi, FM-radio ja 4 gigatavun sisäinen muisti. Uutukaisen näyttö on kooltaan 3 tuumaa, joka on samaa luokkaa kuin esimerkiksi XPERIA X1:ssä, mutta puoli tuumaa vähemmän kuin iPhone 3G:ssä.
Uutukaisen muita ominaisuuksia ovat USB 2.0, Flash Lite 2.0.2 ja sanakirja.
Puhelimen saatavuudesta, markkina-alueista eikä hinnasta ole vielä mitään tietoa.
Lähde: UnwiredView
jep, jos pidät kosketusnäyttöpuhelimena nettipuhelinta jolla voi soittaa ainoastaan skype-puheluita. Lue jatkossa uutiset oikein, tai jätä uutisointi muille…
Aivan oikein Joni. Vaikuttaa tosiaan siltä, että laitteesta ei löydy varsinaista puhelinominaisuutta… Hämäsi vain, kuin lähteessä puhuttiin puhelimesta…