T-Mobile tuomassa G1-puhelimen saataville useissa Euroopan maissa

Reuters kertoo, että tällä hetkellä ainoastaan Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa myynnissä oleva G1-puhelin tulee pian saataville useissa Euroopan maissa. Ikävä kyllä uusien maiden listalta ei löydy Suomea, joka johtunee siitä, että T-Mobile-operaattorilla ei ole toimintaa täällä Pohjolassa. Suomessa Android-pohjaista puhelinta joudutaan ilmeisesti odottamaan ainakin kesään asti, jolloin HTC on kertonut tuovansa Pohjoismaihin Android-käyttöjärjestelmään perustuvan puhelimen.

T-Mobile kertoo, että Android-pohjainen G1-puhelin tulee levittäytymään Hollantiin, Tsekkeihin ja Itävaltaan tammikuun 30. päivä. Saksaan uutukainen saapuu helmikuun 2. päivä ja Puolaan myöhemmin helmikuun aikana.

Puhelinta tullaa mitä ilmeisemmin myymään kaikissa maissa kahden vuoden T-Mobile-sopimuksen kanssa. Tarkkaa tietoa kaikkien maiden osalta tästä ei ole, mutta ainakin Saksassa puhelimen saa omakseen eurolla, kun on valmis sitoutumaan kahdeksi vuodeksi T-Mobile-operaattorin asiakkaaksi.

T-Mobile G1 on HTC:n valmistama älypuhelin, joka pohjautuu Google Android -käyttöjärjestelmään. Sen ominaisuuksia ovat muun muassa 3.17 tuuman kosketusnäyttö, QWERTY-näppäimistö, 3.1 megapikselin kamera, WiFi, HSDPA ja GPS.