Uutisoimme Samsung B2100 -mallista ensimmäisen kerran viime viikolla yhdessä muutaman muun uuden nettiin vuotaneen Samsung-mallin ohella. Tuolloin uutukaisesta ei tiedetty vielä kovinkaan paljoa, mutta nyt netissä leviää jo hyvälaatuinen kuva B2100-mallista ja tietoa sen ominaisuuksista.
Samsung B2100 on iskun-, pölyn- ja vedenkestävä puhelin. Se on päivitetty versio Samsung M110 -mallista, joten sen ominaisuudet ovat myös sen mukaiset. Kyseessä ei toki ole mikään huippuluokan puhelin, mutta uutukaisesta löytyy esimerkiksi kamera ja muistikorttipaikka.
Uutukaisen ominaisuuksia ovat siis 1.77 tuuman näyttö, kolmitaajuustoiminto, 1.3 megapikselin kamera, FM-radio, Bluetooth ja microSD-muistikorttipaikka. B2100-malli on kooltaan 113×49×17.5 millimetriä.
Puhelimesta löytyy myös aiemmista tiedoista poiketen taskulamppu, joka toimii sille suunnitellun näppäimen kautta. Uutukaisessa on myös teknologia, joka vähentää taustamelua, jolloin puhuminen meluisissa paikoissa on helpompaa.
Lähde: UnwiredView