Nokia jatkaa toiminnan tehostamista – Jyväskylän toimipiste suljetaan

Nokia jatkaa toimintojensa tehostamista ja sopeuttamista markkinatilanteeseen. Yhtiön tavoitteena on keskittää Suomessa tapahtuva kehitystyö Tampereelle, Ouluun, Saloon ja pääkaupunkiseudulle. Jyväskylän toimipisteen Nokia kertoo sulkevansa asteittain vuoden 2009 loppuun mennessä.

Jyväskylän toimipisteen sulkeminen koskee kaikkia noin 320 Nokian Jyväskylän toimipisteen työntekijää. Heistä valtaosa työskentelee Devices-liiketoimintayksikössä tutkimus- ja kehitystehtävissä.

Nokian tavoitteena on Devices-yksikön tuotteistamisresurssien sopeuttaminen terävöitettyä tuotevalikoimaa vastaavaksi ja toimintakustannusten pienentäminen. Yhtiö haluaa keskittää tuotteistamisen isompiin yksiköihin, joissa on myös muuta teknologiakehitystä.

”Jyväskylän T&K-yksikön henkilöstö on todella osaavaa ja sen voimin on kehitetty lukuisia menestystuotteita. Suunniteltu tuotekehitystoiminnan lopettaminen Jyväskylässä on erittäin valitettava, mutta väistämätön toimenpide – meidän on sopeutettava tuotteistamisresurssimme tarpeen mukaisiksi, jotta voimme jatkossakin säilyttää kilpailukykymme,” sanoo Nokian Devices-yksikön tutkimus- ja tuotekehitysjohtaja Peter Røpke.

Jyväskylän toimipiste ei ole ainoa, joka tulee kokemaan muutoksia. Yhtiö aikoo nimittäin sopeuttaa Salon toimipisteen markkinatilanteeseen sopivaksi määräaikaisten lomautusten avulla. Tehdas tulee kuitenkin toimimaan jatkuvasti ilman keskeytyksiä, mutta noin 20 – 30 prosenttia 2 500 työntekijästä joutuu lomautetuksi. Suunnitellut lomautukset koskevat kaikkia Salon toimipisteen henkilöstöryhmiä.

Jyväskylän yksikön sulkemisen ja Salon toimipisteen lomautusten lisäksi Nokia aloittaa yt-neuvottelut suunnitelmasta vähentää noin 60 työntekijää yhtiön tukitoiminnoissa sekä suunnitelmasta lopettaa ja keskittää tiettyjä kehityshankkeita Services-yksikön New Businesses-toiminnossa, mikä merkitsisi noin 30 henkilön vähennystä.

1 kommentti

Kommentointi on suljettu!