Mitä Nokialta voidaan odottaa MWC 2009 -tapahtumassa?

Nokia MWC

Viime viikot ovat olleet matkapuhelinalan huhujen osalta varsin kiireistä aikaa. Alaa seuraavat tietävät, että ensi viikon maanantaina lähtee käyntiin Mobile World Congress -tapahtuma, joka on suurin syypää siihen, että huhuja on ollut liikkeellä tavallista enemmän. Nelipäiväinen messu on kuitenkin enää vajaan kahden vuorokauden päässä, joten suurimpaan osaan huhuja saadaan pian vahvistus ja muutenkin tapahtumassa saadaan paljon tietoa matkapuhelinvalmistajien suunnitelmista tälle vuodelle. Suomessa kun ollaan, niin otetaanpa pikakatsaus Nokiaa koskeviin huhuihin, joista voidaan päätellä hieman mitä maailman suurin matkapuhelinvalmistaja saattaisi MWC-messuilla julkaista.

Tämän hetkisten tietojen valossa varmana pidetään kahta asiaa. Nokian odotetaan julkaisevan liukuvalla näppäimistöllä varustetun Nokia E75 -älypuhelimen ja oman ohjelmistokaupan.

Nokia E75-mallin odotetaan saapuvan myyntiin maaliskuussa ja se on jo ennakkotilattavissa Expansys-verkkokaupasta. Puhelimen ominaisuuksiin kuuluvat tietojen mukaan ainakin HSDPA, Bluetooth, WiFi, A-GPS, microSDHC-muistikorttipaikka ja 3.2 megapikselin kamera.

Nokian tulevasta ohjelmistokaupasta ei tiedetä kovinkaan paljoa. It-viikko-sivuston mukaan yhtiön tarkoituksena on yhdistää ohjelmistokauppaan Lataa-kauppa, ilmainen Mosh-palvelu ja widget-palvelu WidSetsin kanssa. Pääideana on kuitenkin lienee koota Symbian-alustan ohjelmistot yhteen paikkaan, josta käyttäjät voivat ladata haluamansa ohjelmat helposti.

Yllä olevien julkistusten lisäksi Nokialta saatettaisiin nähdä myös toinen liukuvalla QWERTY-näppäimistöllä varustettu puhelin. Netissä on nimittäin levinnyt kuvia ja tietoa Nokia 5730 XpressMusic -puhelimesta, jonka idea muistuttaa hyvin paljon E75-mallia. Netissä on myös huhuiltu uusista kosketusnäyttöpuhelimista, joten sellaisiakin voitaisiin siis nähdä. Yhtiöhän tavoittelee ykköspaikkaa kosketusnäyttöpuhelimissa tänä vuonna, joten mallisto tulee varmastikin laajenemaan huomattavasti. Tällä hetkellähän on yhtiön ainoa myynnissä oleva kosketusnäyttöpuhelin on 5800 XpressMusic, joka on tosin saamassa seurakseen myöhemmin tänä vuonna N97-lippulaivamallin.

1 kommentti

  1. Nokia tullenee myös julkaisemaan seuraajan N810 nettitabletille. Netissä on jo hyvän aikaa pystynyt haarukoimaan tulevaa Maemo5 kehitysympäristöä tutkimalla. Vekottimessa huhutaan olevan mm. teräväpiirtokamera, hdsdpa-modeemi, rds-radiolähetin, gps etc. Kummallista, että kotimaiset blogit/lehdet eivät juurikaan ole noteeranneet keskusteluita http://www.internettablettalk-foorumissa tai planet.maemo.org-blogiagregaaattorissa..

Kommentointi on suljettu!