Microsoft kertoi lisää Marketplace-ohjelmistokaupasta

Microsoft logo

Microsoft esitteli Windows Mobile 6.5 -käyttöjärjestelmän yhteydessä oman Marketplace-ohjelmistokaupan, jonka kautta kehittäjät voivat jakaa tuotoksiaan Applen App Storen tapaan. Mobile World Congress 2009 -tapahtumassa tehdyn julkistuksen yhteydessä yhtiö ei antanut kovinkaan paljon tietoa tulevan ohjelmistokaupan toimintatavoista eikä myöskään siitä, kuinka suuri osa myynnistä menee kehittäjien lompakkoon.

Nyt Microsoft on julkaissut lehdistötiedotteen, jossa se valottaa hieman ohjelmistokaupan yksityiskohtia.

Microsoftin ohjelmistokaupassa kehittäjät saavat määrittää ohjelmansa hinnan ja tulevat saamaan 70 prosenttia myynnistä itselleen. Kehittäjien tulee maksaa 99 dollarin maksu, joka oikeuttaa viiden ohjelman lisäämiseen Marketplace-ohjelmistokauppaan vuodessa. Jos ohjelmia haluaa lisätä vuoden aikana enemmän kuin viisi, niin jokaisesta ylimenevästä ohjelmasta joutuu maksamaan 99 dollaria.

Yhtiö kertoo lehdistötiedotteessaan pyrkivänsä työskentelemään läheisessä yhteistyössä kehittäjien kanssa varmistaakseen ohjelmien laadun. Microsoft tulee tekemään ohjelmille useita testejä ennen kuin ne pääsevät kauppaan ja antamaan kehittäjille palautetta prosessin aikana. Tavoitteena on lisätä hyväksymisprosessin läpinäkyvyyttä, jotta esimerkiksi Applen tekemiltä virheiltä vältyttäisiin.

Marketplace tulee aluksi saataville kaikkiaan 29 maassa. Kehittäjät pääsevät lisäämään ohjelmiaan sinne kesän aikana.

2 kommenttia

  1. Windows Mobile -kehittäjille on avattu uudistettu sivusto, josta tulee löytymään tarkemmat tiedot Marketplacesta.

    http://developer.windowsmobile.com/

    Itse Marketplace tulee WM6.5 oletuksena, mutta siihen pääsee myös vanhemmilla Windows-puhelimilla.

    Ja opiskelijoillehan Marketplace (ja työkalut) on ilmainen.

Kommentointi on suljettu!