Nokia on virallisesti ilmoittanut, että N73-, N93- ja N93i-mallit eivät tule saamaan tukea N-Gage-peleille. Yhtiö on joutunut pyörtämään aiemmat lausuntonsa, koska kyseisten mallien piti alkuperäisen suunnitelman mukaisesti saada N-Gage-ominaisuus. Nokia on pitänyt käyttäjiä pimennossa asian suhteen jo pitkään, mutta nyt se on vihdoin kertonut virallisesti, että tukea ei ole tulossa.
Yhtiön mukaan virallisen lausunnon antaminen on kestänyt näin kauan, koska N-Gage-tukea on yritetty koko ajan kovasti kehittää N73-, N93- ja N93i-malleille. Lopulta kuitenkin jouduttiin toteamaan, että pelejä ei saada näillä laitteilla pyörimään tarpeeksi vakaasti ja nopeasti.
Syy yhtiön vetäytymiseen on varsin selvä, vaikka siitä ei tarkempaa tietoa annettukaan. Luultavimmin laitteiden suorituskyky ja ohjelmisto eivät ole sillä tasolla, että N-Gage-ominaisuus niillä olisi mahdollinen. Kyseiset mallit saattaisivat myös tulevaisuudessa olla hidastamassa pelien kehitystä tehojensa vuoksi. Kyseessä on siis Nokian kannalta aivan ymmärrettävä teko, mutta käyttäjiä se tuskin lämmittää, koska tuen tulemista on virallisesti mainostettu.
Lähde: All About Symbian