Nokia: Jo tuhannet kehittäjät mukana Ovi Storessa

Nokia kehuskelee uusimmalla saavutuksellaan, joka koskee toukokuussa avattavaa Ovi Store -ohjelmistokauppaa. Yhtiön antamien tietojen mukaan sen tuleva Ovi Store -palvelu on onnistunut keräämään taakseen jo tuhansia kehittäjiä, joista suurin osa tulee Yhdysvalloista, Isosta-Britanniasta ja Kiinasta.

Nokia Ovi Store tulee luonnollisesti kilpailemaan muun muassa App Storen kanssa ja se muistuttaakin Applen vastaavaa palvelua hyvin paljon. Maailman suurin matkapuhelinvalmistaja on kuitenkin onnistunut kehittelemään omaan ohjelmistokauppaan myös uusia ideoita, joita ovat muun muassa käyttäjien sosiaalisten kontaktien ja fyysisen sijainnin hyödyntäminen. Kyseisten tietojen avulla pyritään antamaan sovelluskehittäjille paremmat mahdollisuudet tuotteidensa kohdentamiseen.

Lähde: Reuters

2 kommenttia

  1. Ja S60:ssähän ei ole ongelma, etteikö ohjelmia olisi, vaan ongelma on että niitä pitää hakea googlettamalla. Nyt Ovi Store laittaa nämä ohjelmat viimeinkin yhteen paikkaan.

    Ja nyt kun on vielä julkaistu Qt S60:lla, niin se tuo varmasti lisää paljon uusia ohjelmia S60:lle, sillä Qt kehitys on paljon helpompaa ja jouhevampaa kuin S60:n kehitys.

    Itse olen löytänyt ison läjän aivan huippu sovelluksia, ja aivan muualta kuin Nokian Lataa palvelusta, 5800 XM:ään.

    1. Totta! Hieno homma, että pikku hiljaa jokaiselle suurelle alustalle alkaa olla saatavilla oma ohjelmistokauppa. Enää ei tarvitse kaivella ohjelmia netin uumenista…

Kommentointi on suljettu!