Google on päivittänyt iPhonelle ja Android-pohjaisille puhelimille suunnatun GMail-nettisivuston. Päivitys ei tuo mukanaan juurikaan uusia ominaisuuksia, mutta se parantaa sähköpostipalvelun toimivuutta tukemalla HTML5- ja Gears-teknologioita. Niiden ansiosta toimintojen, kuten viestien avaaminen ja etsiminen, onnistuu huomattavasti aiempaa nopeammin. Palvelun toimivuutta offline-tilassa on myös parannettu, jonka ansiosta käyttäjä pystyy yhteyden katketessa edelleen selaamaan esimerkiksi viimeksi avattuja viestejä.
Yhtiöstä kerrotaan, että uusien teknologioiden hyödyntäminen ei ole vielä täydessä vauhdissa. Niiden ansiosta palvelu on saatu nopeammaksi, mutta tulevaisuudessa luvassa on hieman näkyvämpiäkin muutoksia uusien ominaisuuksien muodossa.
Nyt julkaistu päivitys tuo mukanaan myös pieniä kosmeettisia muutoksia käyttöliittymään. Käytettävyyden kannalta paras uudistus on videollakin näkyvä ylälaitaan kiinnittyvä palkki, joka vähentää viestien turhaa selaamista ylös ja alas. Google on myös muuttanut hakutoiminnon paikkaa, joka löytyy nyt napin muodossa ylhäältä.
GMailiin pääsee käsiksi suuntaamalla puhelimen nettiselaimen osoitteeseen gmail.com.
Lähde: Google