Bluetooth 3.0 tuo nopeutta tiedonsiirtoon

Seuraavan sukupolven Bluetooth 3.0 -standardi tullaan tietojen mukaan esittelemään maailmalle 21. huhtikuuta. Sen mielenkiintoisimpiin uudistuksiin nykyiseen versioon verrattaessa kuuluu parantunut tiedonsiirtonopeus. Bluetooth 3.0 soveltuukin edeltäjäänsä paremmin suurten tiedostojen, kuten elokuvien ja kokonaisten musiikkikirjastojen siirtämiseen esimerkiksi tietokoneelta puhelimeen.

Parantuneen tiedonsiirtonopeuden takana on WiFi-teknologian (802.11) hyödyntäminen, jota käytetään suurten tiedostojen siirtämiseen. Itse Bluetooth-teknologiaa käytetään edelleen laitteiden parittamiseen, mutta WiFi:llä hoidetaan tiedostojen siirtäminen. Bluetooth 3.0 -standardin täydellinen hyödyntäminen vaatii näin ollen molemmilta laitteilta myös WiFi-ominaisuuden.

Bluetooth Special Interest Group, joka kehittää Bluetooth-standardia, ei ole vielä virallisesti kertonut Bluetooth 3.0:n julkaisupäivää. Maailmalla kuitenkin huhutaan esittelyn tapahtuvan 21. huhtikuuta.

Lähde: IntoMobile