PC World listasi kaikkien aikojen kamalimmat matkapuhelimet

PC World kamalimmat puhelimet

PC World on listannut 12 kaikkien aikojen kamalinta matkapuhelinta, joiden joukosta löytyy kaikkiaan kolme Nokian valmistamaa mallia. Listalle on päässyt puhelimia, jotka ovat joko ulkoisesti tai käytettävyydeltään erittäin huonoja. Mukana on myös hinnoittelullaan mönkään menneitä matkapuhelinmalleja.

Listalta löytyy useita erikoisempia malleja, joiden valmistajat ovat luultavasti pyrkineet luomaan jotain täysin uutta. Toteutus on usein kuitenkin jäänyt puolitiehen tai sitten idea ei vain yksinkertaisesti toimi.

bang & olufsen serene

Bang & Olufsen Serene

Hyvä esimerkki puhelimesta, josta löytyy tyyliä, mutta ei käytettävyyttä. Puhelin esiteltiin vuonna 2006 ja tuolloin se maksoi yli 1000 dollaria. PC Worldin mielestä se sopisi paremmin nykytaiteen museoon kuin taskuun.

Samsung P300

Näyttää enemmän taskulaskimelta kuin matkapuhelimelta. PC World arvelee, että korealaisvalmistaja on ottanut mallia Casiosta suunnitellessaan P300-puhelinta.

Motorola ROKR E1

Apple otti ensimmäiset askeleet matkapuhelinmarkkinoilla yhdessä Motorolan kanssa vuonna 2005. Puhelinta hypetettiin kovasti, mutta sen menestys jäi kuitenkin erittäin vaatimattomaksi iTunes-ominaisuudesta huolimatta. ROKR E1 ei ole myöskään mikään kaunokainen, vaan muovinen patukka muiden joukossa.

Nokia 7380

Tekstiviestin kirjoittajan painajainen. Nokia 7380 on ehkä tyylikäs, mutta äärettömän epäkäytännöllinen, koska siitä ei löydy kunnollista näppäimistöä. Puhelimessa on ainoastaan 52 megatavua muistia, joka ei riitä alkuunkaan ottaen huomioon, että 7380 on varustettu kahden megapikselin kameralla. Muistikorttipaikkaa puhelimesta ei luonnollisestikaan löydy.

Sony Ericsson W350

Sony Ericssonin yritys palata Ericssonin juurille epäonnistui W350-mallin kanssa täydellisesti. PC Worldin mukaan puhelin on kirjaimellisesti hajonnut useiden käyttäjien käsiin. Sen suunnittelussa ei ole myöskään otettu huomioon sen kohderyhmää eli nuorisoa.

Nokia E90 Communicator

Nokian viimeisin kommunikaattori on päässyt listalle suuren kokonsa ja kalliin hintansa johdosta.

Siemens Xelibri

Siemens Xelibri -mallisto

Siemensin vuonna 2003 esittelemä Xelibri-mallisto sisälsi useita erikoisen näköisiä ja hyvin epäkäytännöllisiä puhelimia. Mallistosta odotettiin menestystä, mutta toisin kävi.

Toshiba G450

Toshiba G450

G450 on yksi oudoimmista puhelimista. Sen kahteen osaan jaettu numeronäppäimistö tekee sen käytöstä vaikeaa ja puhelimen 160 megatavun muisti ei riitä mihinkään.

Samsung Bang & Olufsen Serenata

Bang & Olufsen ei onnistunut Serenatan kanssa yhtään Serene-mallia paremmin, vaikka tällä kertaa puhelimen suunnittelussa oli mukana Samsung. Serenata on hankala käyttää, koska sen näyttö on näppäimistön alapuolella. Puhelimesta uupuu kokonaan perinteinen numeronäppäimistö, joka tekee siitä entistäkin vaikeamman käyttää.

virgin mobile lobster 700tv

Virgin Mobile Lobster 700TV

Puhelimen nimi viittaa sen muotoon, joka ei tosin ole kovinkaan onnistunut. Lobster 700TV esiteltiin vuonna 2006 yhdessä uuden mobiili-TV-palvelun kanssa, joka lakkautettiin kuitenkin jo kahden vuoden päästä.

Compulab Exeda

Puhelimessa toimii sekä Windows Mobile että Google Android. Ominaisuuksiinsa nähden puhelimen odottaisikin näyttävä modernimmalta, mutta kyseessä on laatikkomainen malli, jonka kaksiosainen navigointinäppäin aiheuttaa lähinnä hämmennystä.

vertu bucheron cobra

Vertu Bunchero Cobra

PC World nostaa listan rumimmaksi puhelimeksi Nokian luksusmerkki Vertun valmistaman Bunchero Cobra -mallin. Kyseessä on Vertun yleistä muotokieltä seuraava malli, jonka alaosaa ja sivuja kiertää cobra. Hintaa tälle kauhistukselle kertyy 310 000 dollaria.