PlayStation-puhelimesta huhutaan netissä tasaisin väliajoin, eikä ihme, koska kyseessä on vahva brändi, jolla voitaisiin varmastikin vauhdittaa pelaamiseen keskittyneen puhelimen myyntiä. Sellaista ei ole vielä kuitenkaan markkinoilla nähty, vaikka huhuja puhelimesta on pyörinyt jo ainakin pari vuotta.
Uutta pontta PlayStation-huhu saa Sony Ericssonin toimitusjohtajan Hideki Komiyaman lausunnosta, jonka mukaan PlayStation-puhelin voisi olla mahdollinen. Komiyama kertoi asiasta Financial Timesin haastattelussa, jossa käsiteltiin yhtiön nykyistä tilannetta ja tulevaisuutta.
Toimitusjohtajan lausunnosta päätellen PlayStation-pelipuhelinta on turha odottaa ainakaan lähiaikoina, mutta tulevaisuudessa sellainen saatettaisiin kuitenkin nähdä. On selvää, että pelaaminen tulee seuraavina vuosina nousemaan entistä keskeisemmäksi osaksi matkapuhelimia, kuten Applen iPhone on jo osoittanut. Niinpä Sony Ericssonin intresseissäkin on varmasti kehittää hyvä ja varteenotettava pelipuhelin.