Kallasvuo: Applen iPhone teki palveluksen mobiilialalle

Nokian toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo ylistää Applen iPhone-älypuhelinta laitteena, joka on onnistunut tekemään kuluttajista avoimempia ja halukkaampia käyttämään uusia laitteita. Kallasvuon mukaan iPhone teki palveluksen koko mobiilialalle ja Nokian tavoitteena onkin nyt pyrkiä hyödyntämään asiakkaiden kasvanutta kiinnostusta uusia laitteita kohtaan.

Kallasvuo sanoo iPhonen olleen herätys yhtiölle, vaikka Nokian tuotevalikoimaa katsottaessa sitä on tällä hetkellä hieman vaikea uskoa. Yhtiöllä on kesään mennessä markkinoilla vasta kaksi kosketusnäyttöpuhelinta, kun samalla muut valmistajat ovat puskeneet niitä markkinoille jo useita ja pitkän aikaa.

Nokian toimitusjohtaja muistutti myös, että enää pelkät laitteet eivät riitä, vaan tarvitaan myös hyviä palveluita. Nokia avasi tällä viikolla Ovi Store -ohjelmistokaupan, joka on vain yksi osa yhtiön Ovi-palvelusarjaa.

Viime päivinä netissä on huhuttu Linux-pohjaisella Maemo-käyttöjärjestelmällä varustetusta puhelimesta, joka voisi toteutuessaan vihdoin tuoda jotain todella mielenkiintoista Nokian kosketusnäyttöpuhelinrintamalle. Yhtiön nykyinen S60 5th Edition -käyttöliittymä kun ei ole päässyt innovatiivisuuden osalta lähellekään Applen iPhonea tai Palm Pretä.

Lähde: DigiToday