LG julkisti kuvia ensimmäisestä Black Label -puhelimesta

LG Black Lable

Korealainen LG kertoi hiljattain tavoitteistaan nousta maailman toiseksi suurimmaksi matkapuhelinvalmistajaksi vuoteen 2012 mennessä. Samalla yhtiö paljasti työstävänsä uutta Black Label -puhelinsarjaa, joka tulee kilpailemaan erityisesti Applen iPhonen kanssa. LG on ollut vielä hyvin vähäsanainen uuden malliston suhteen, mutta nyt siitä on saatu hieman lisää tietoa kuvien muodossa.

Yhtiön julkaisemat kuvat eivät kerro vielä kovinkaan paljon, mutta niiden perusteella voidaan sanoa, että odotettavissa on selkeillä linjoilla ja tyylikkyydellä varustettu matkapuhelin. Yhtiön viimeisimmässä tiedotteessa uutuusmalliin viitattiin nimellä ”Next generation Chocolate”, joten on vielä hieman epäselvää, millä mallinimellä puhelin tulee loppujen lopuksi kulkemaan.

Korealaisvalmistaja ei suostunut antamaan puhelimen teknisistä tiedoista vielä mitään vihiä. Huhut kuitenkin kertovat, että uutuudessa olisi 21:9 kuvasuhteen laajakuvanäyttö, viiden megapikselin kamera ja HSDPA. Puhelimen lopullisen julkaisun odotetaan tapahtuvan elokuussa.

Lähde: UnwiredView