Nokia 5800 XpressMusic jo suurempi hitti kuin E71

Nokian ensimmäinen massamarkkinoille suunnattu kosketusnäyttöpuhelin 5800 XpressMusic on nousemassa erittäin suureksi myyntihitiksi yhtiön mallistossa. Nokia on jo aiemmin kehunut kosketusnäyttöpuhelimensa hyvää myyntiä, mutta yhtiön toisen vuosineljänneksen lukuja tutkimalla on huomattavissa, että 5800 XpressMusic on kohoamassa todelliseksi menestysmalliksi.

Nokian tulostiedotteesta selviää, että yhtiö toimitti toisella neljänneksellä markkinoille 3,7 miljoonaa 5800 XpressMusic -puhelinta. Kaikkiaan kosketusnäyttömallia on toimitettu markkinoille jo 6,8 miljoonaa kappaletta. Nokia aloitti 5800 XpressMusicin toimitukset viime vuoden marraskuun lopussa, joten puhelinta myydään noin miljoonan laitteen kuukausivauhtia.

Menestykseksi 5800 XpressMusic nousee kun sen toimitusmääriä verrataan yhtiön toiseen suosikkiin, E71-malliin. Nokian antamien tietojen mukaan E71-mallia on toimitettu markkinoille kaikkiaan 5 miljoonaa kappaletta. Myyntiin E71 saapui jo viime vuoden kesällä, joten sen menekki on ollut huomattavasti 5800 XpressMusiciä hitaampaa.

5800 XpressMusic -mallin menestyksen takana on ollut kohtuullinen hinta ja hyvät ominaisuudet. Onkin mielenkiintoista nähdä, millaisiin lukuihin yli kaksi kertaa kalliimpi N97-lippulaivamalli yltää markkinoilla.

Maailman suurin matkapuhelinvalmistaja näyttää hitaasta heräämisestä huolimatta saaneen kohtuullisen hyvän aloituksen kosketusnäyttöpuhelinmarkkinoilla. Yhtiön uudelle ja entistäkin edullisemmalle 5530 XpressMusic -kosketusnäyttöpuhelimelle voidaankin povata erittäin hyvää menestystä.

5 kommenttia

  1. Kummallista kun tällainen hyvin keskinkertainen puhelin menee näin hyvin kaupaksi. Siinä on ikävä resistiivinen kosketusnäyttö, parjattu S60 käyttöjärjestelmä, Nokian oma navigointisovellus ei pärjää vertailussa oikein kilpailijoille ja vaihtoehtoista navisoftaa tähän ei taida olla saatavilla, joissa olisi kosketusnäytön tuki.

    1. Minusta se ei ole alkuunkaan kummallista. 5800 XpressMusic on erittäin hyvä puhelin, eikä suinkaan mikään keskinkertainen kuten sinä väität.

      Resistiivinen näyttö mahdollistaa puhelimen käytön sekä sormella tökkimällä, että stylukselle tökkimällä. Lisäksi resistiisen näytön käyttäminen styluksella mahdollistaa käsinkirjoituksen, joka toimii hyvin 5800XM:ssä. Käsinkirjoitus on törkä ominaisuus etenkin aasiassa. Eli 5800XM:n resistiivinen näyttö sallii kome erilaista syöttötapaa joista käyttäjä voi valita mieleisensä. Kapasitiivin en näyttö toimii vain sormella tökkimällä eikä sillonkaan esimerkiksi hanskat kädessä.

      Toisekseen kapasitiivinen käytö mahdollistaa halvemmalla hinnalla huomattavasti tarkemman ja suuriresoluutioisemman näytön kuin mitä olisi mahdollista kapasitiivista näyttöä käytettäessä. Tästä on hyvänä esimerkkinä se, että Nokia 5800 XM:ssä on huomattavasti tarkempi näyttö kuin iPhone 3GS:ssä. Nokia 5800 XM:n näytön resoluutio on 640 x 360 pikseliä, iPhone 3GS:n näöytön resoluutio on vain 480 x 320 pikseliä. Kuvat ja videot näyttää siis aivan varmasti paljon paremmalta Nokia 5800XM:n näytöllä kuin iphone 3GS:n näytöllä. kaikenlisäksi Nokia 5800 5800XM:n näytön kuvasuhde on 16:9, joka sopii paremmin lefojen katsomiseen.

      Mitä tulee multitouchiin, niin Nokia 5800XM:lle on jo olemassa demoja ja pelejä, joissa hyödynnetään oghjelmallisesti multitouchia. Homma perustuu kahde eri kosketuspisteen keskiarvon hyödyntämiseen. Eli Multitouchominaisuus ei vaadi kapasitiivisen näytön käyttämistä. Resistiivisille näytöille on myös jo kehitteillä multitouchrekniikoita, joilla saadaan aikaiseksi huomattavasti monipuolisempi ja kehittyneempi multitouch kuin mitä esimerkiksi iPhonessa on. Tätä on jo demottu protptyyppiraudalla ja muistaakseni Youtubesta löytyy esittelyvideoita.

      Nokai 5800XM:n näyttö on myöskin aivan riittävän kosketusherkkä. Sitä näyttöä ei tarvitse mitenkään kauheasti painaa. N97:ssä näytön herkkyyttä on saatu vielä huomattaavasti herkemmäksi 5800XM:n verrattuna.

      Mitä tulee Symbianiin ja S60:n, niin sitä haukkuu lähinnä sellaset ihmiset jotka ei alkuunkaan tiedä mistä puhuvat. Symbian on erittäin hyvä käyttöjärjestelmä ja se sopii hyvin kännykän tapaisille laitteille. Symbian kehitettiin alusta lähtien nimenomaan pienille mobiililaitteille, joten siinä on otettu huomioon mm. laiteiden suhteellisen pienet resurssit. Sitäpaitsi Symbianissa on täysi moniajo ja jokainen Symbiania käyttävä puhelin moniajaa aivan täysin käyttäjän ohjelmia, toisin kuin iphonen käyttis jossa ei edelleenkäöän oe minkäänlaista moniajoa käyttäjän ohjelmille. Ja ei, PUSH-tekniikka ei ole millääntavalla korvike mon iajolle.

      Nokain navigointisovellus Nokia Maps 2.0 ja uudempi Ovi Maps 3.0 on oikein hyvä navigointisovellus. Ja se kyllä pärjää vertyailussa muiden valmistajien kanssa. Ja väitwe ettei 5800XM:lle muka saa muita navigointisoveklluksia kosketusnäyttötuella on myöskin täysin perätön.

      Kaikenkaikkiaan 5800XM on oikein hyvä puhelin. Se on ominaisuuksiltaan valovuosia edellä esimerkiksi iPhone 3GS:aa. rahalle saa vastinetta huomattavasti enemmän 5800XM:n tapauksessa. Ainut miinus mikä 5800XM:ssä on se että puhelimen kamera ei ole kovin kummoinen eikä pärjää esim N95:lle. Muuten 5800XM on oikein hyvä ja se voisi ominaisuuksiensa puolesta mielestäni aivan hyvin kuuluua N-sarjan puhelimiin.

      1. äh, olisi pitänyt lukea oma kirjoitukseni ennen lähetystä. piti tietenkin sanoa:

        Toisekseen RESISTIIVINEN näyttö mahdollistaa halvemmalla hinnalla huomattavasti tarkemman ja suuriresoluutioisemman näytön kuin mitä olisi mahdollista kapasitiivista näyttöä käytettäessä.

    2. ”Siinä on ikävä resistiivinen kosketusnäyttö, parjattu S60 käyttöjärjestelmä,”

      Tuohon liittyen vielä sen verran, että puhutaan nyt oikeilla termeillä S60 ei ole käyttöjärjestelmä, Symbian on se käyttöjärjestelmä ja S60 on ohjelmistoalusta Symbianin päällä.

      Pitää myös muistaa, että Symbiania ja S60:tä käyttää moni muukin valmistaja kuin Nokia. Symbian on maailman johtava älypuhelinten käyttöjärjestelmä ensinnäkin tietenkin siksi, että Nokia käyttää sitä, mutta myös siksi että moni muukin valmistaja käyttää Symbiania ja S60:tä. Symbian ei siis ole sidottu yhteen ainoaan valmistajaan. Kaikki maailman merkittävimmät älypuhelinten valmistajat käyttää Symbiania.

      Näin ohjelmoijan kannalta Symbian on ja tulee olemaan se kaikki tärkein mobiilialusta, etenkin nyt kun ollaan siirtymässä yhteen yhtenäiseen avoimen lähdekoodin Symbianiin jollon erilliset alustat kuten S60 ja UIQ poistuu.

      Symbian on siis avoin, eikä sidottu tiettyyn valmistajaan. Samaan tapaan Android ei ole sidottu tiettyyn valmistajaan, joten uskon Android puhelimien pikkuhiljaa yleistyvän.

      Mitä tulee sitten iPhonen käyttöjärjestelmään niin se tulee tuskin koskaan yleistymään, koska se on sidottu yhden ainoan valmistajan puhelimiin. iPhone on yhteensopiva vain itsensä kanssa. iPhone ohjelmia voi ajaa vain iPhonessa ja iPhone taas ei pysty ajamaan muilla puhelimilla pyöriviä ohjelmia, kuten Flash ja J2ME sovelluksia. Eli iPhone on oma pienen porukan sulkeutunut ympäristönsä joka ei ole yhteensopiva minkään muun kanssa. Apple tekee parhaansa pitääkseen narut käsissään, mutta samalla he myös tekevät iphonesta eristäytyneen ja sulkeutuneen alustan.

      Herää kysymys, että miksi kukaan viitsisi tuollaiselle alustalle tehdä mitään? Itse uskon, että iPhone jää pelkäksi tähdenlennoksi älypuhelinten joukossa. Se on ehkä innostava joillekin nyt, mutta uskon sen jäävän pahasti avointen mobiilialustojen jalkoihin. Avoimet alustat kuten Symbian, Android ja muut Linuxpohjaset alustat tulee varmasti viemään voiton.

  2. Tuo on aivan totta mitä miksuh kirjoitti, paitsi että mielestäni vielä tänäpäivänäkään S60V3 ei ole hyvä OS vaan jäätyy harva se päivä, mutta S60V5:stä on jostain syystä jäätyily jäänyt pois o.O

Kommentointi on suljettu!