Tässäkö on HTC:n edullinen Android-pohjainen Click-puhelin?

HTC Click

Eilen uutisoimme huhun muodossa HTC Leo -koodinimellä kulkevasta Windows Mobile 6.5 -pohjaisesta puhelimesta, josta pitäisi löytyä muun muassa 4,3 tuuman kosketusnäyttö. Nyt nettiin on levinnyt jälleen tietoa vielä julkaisemattomasta taiwanilaisvalmistajan älypuhelimesta, joka sijoittuu tietojen mukaan hyvin erilaiseen kategoriaan kuin aiemmin uutisoitu Leo.

Yllä olevassa kuvassa esiintyy HTC Click -kehitysnimellä kulkeva Google Android -pohjainen älypuhelin. Mielenkiintoiseksi laitteen tekee sen hinta, jonka arvellaan jäävän Android-puhelinten yleistä tasoa alhaisemmaksi. Kyseessä olisi siis melko lailla vastakohta viime kuussa julkaistulle HTC Hero -mallille.

HTC Clickin ominaisuuksista tiedetään sen verran, että laitteessa on kosketusnäyttö, kamera ja 3,5 millimetrin kuulokeliitäntä. Muilta osin sen ominaisuudet, julkaisuajankohta sekä hinta ovat vielä pimennossa. Tällä hetkellä ei myöskään tiedetä, löytyykö laitteesta mahdollisesti Hero-mallin yhteydessä esitelty Sense-käyttöliittymä vai tukeutuuko Click-malli Androidin peruskäyttöliittymään.

Lähde: EngadgetMobile