Vielä julkaisematon BlackBerry Storm 2 videoesittelyssä

Uutisoimme viime viikolla uudesta BlackBerry Storm 2 -kosketusnäyttöpuhelimesta, josta oli levinnyt verkkoon kuva ja tietoa sen teknisistä ominaisuuksista. Nyt puhelimesta on nähtävillä myös video, jossa CrackBerry-verkkosivuston Kevin Michaluk esittelee tulevan uutuusmallin esiversiota.

Videosta käy ilmi muutama mielenkiintoinen seikka, jotka poikkeavat aikaisemmin nettiin levinneistä tiedoista. Ensinnäkin vaikuttaa siltä, että Storm 2:ssa ei sittenkään ole WiFi-yhteyttä. Michaluk huomauttaa, että tilanne saattaa muuttua myyntiversioon mennessä, mutta joka tapauksessa esiversiossa kyseistä ominaisuutta ei ollut. Toinen mielenkiintoinen huomio koskee niin sanottua klikattavaa näyttöä, jonka arveltiin poistuneen uuden mallin myötä. Näin ei kuitenkaan videon perusteella ole, mutta Michalukin mukaan tekniikka toimii edeltäjäänsä paremmin.

Aiempiin tietoihin perustuen BlackBerry Storm 2:sta pitäisi löytyä ainakin CDMA, nelitaajuus-GSM, HSDPA ja 3,2 megapikselin kamera.

Lähde: UnwiredView ja CrackBerry

2 kommenttia

  1. Wifi yhteyden puuttuminen olisi kyllä aika erikoista, eiköhän tuo ole vaan prototyypin puute. Wifi on kuitenkin sen verta tärkeäö ominaisuus, että voi olla hyvin vaikea myydä puhelinta missä tukea sille ei olisi.

    Kiina on sitten asia erikseen. Kiinahan ei ole sallinut wifiä maassa myydyissä älypuhelimissa, eli puhelinvalmistajat on joutunut wifin poistamaan puhelimistaan. Kiinan omista kotimaisista valmistajista monet tukee tosin Kiinan omaa wapi-systeemiä. Wapi taitaa tosin olla todella isoveli-ystävällinen 😛

  2. ”Wifi on kuitenkin sen verta tärkeäö ominaisuus, että voi olla hyvin vaikea myydä puhelinta missä tukea sille ei olisi.”

    Koskee tietenkin vaan älypuhelimia, perusluureissa nyt ei wifi-tukea välttämättä ole muutenkaan.

Kommentointi on suljettu!