Motorolan Google Android -käyttöjärjestelmään liittyvistä suunnitelmista on saatu lukea jo pitkään, mutta mitään konkreettista yhtiöllä ei ole asiakkaille ollut vielä näyttää. Tilanne tulee kuitenkin muuttumaan loppuvuodesta, jolloin yhtiö tuo markkinoille kaksi Android-pohjaista puhelinta.
”Tulemme julkaisemaan puhelimet kahdelle suurelle operaattorille Pohjois-Amerikassa ja useille eri operaattoreille sen ulkopuolella”, kertoo Motorolan toimitusjohtaja Sanjay Jha ja jatkaa ”Lisäksi meillä on suunnitteilla useita Android-laitteita vuoden 2010 ensimmäiselle neljännekselle.”
Amerikkalaisvalmistajan tarkoituksena on käyttää Androidia niin laajasti kuin mahdollista, joka tarkoittaa, että markkinoilla tullaan näkemään kalliiden mallien lisäksi myös edullisia Android-puhelimia. Yhtiö tulee siis panostamaan Googlen alustaan erittäin voimakkaasti.
Nykytrendin mukaisesti myös Motorola aikoo varustaa Android-puhelimensa kustomoidulla käyttöliittymällä. Tarkoituksena on luoda miellyttävämpi käyttökokemus ja integroida yhteystiedot, viestit, multimedia ja sosiaaliset palvelut paremmin osaksi puhelimia.
Yhtiö kertoo rakentavansa kaikki Android-puhelimet oman talon sisällä. Motorolan kaikkein edullisimmat mallit, joista ei löydy Androidia, tullaan valmistamaan kolmansien osapuolien toimesta. Malliston pääpaino on kuitenkin tulevaisuudessa älypuhelimissa.
Lähde: PC Mag
Minä luin pocketnow.com:sta, että Motorola aikoo käyttää edullistenkin (featurephone) puhelinten ytimenä androidia. Sen päälle sitten rakennetaan Motorolan oma UI.