Nokia on julkaissut mielenkiintoisen videon, jolla se pyrkii houkuttelemaan operaattorilukkoihin tottuneita amerikkalaisia niin sanotuilla vapailla puhelimilla. Amerikassa operaattorikohtaiset puhelinmallit ovat erittäin tärkeitä ja esimerkiksi Nokia itse on julkaissut hiljattain AT&T:lle Surge-mallin. Nyt yhtiö haluaa kuitenkin kertoa, mitä etuja operaattorivapaa puhelin tuo mukanaan.
Yhtiö hehkuttaa videossa, että operaattorivapaassa puhelimessa asiakas voi käyttää täysin itse valitsemiaan palveluita haluamaltaan operaattorilta. Samalla Nokia muistuttaa, että puhelimen vaihto on yksinkertaista, koska esimerkiksi mahdolliselta operaattorin vaihdolta säästytään. Yhtiö jopa näyttää videolla, kuinka sama SIM-kortti käy kaikkiin lukitsemattomiin puhelimiin ja miten sen vaihtaminen puhelimesta toiseen tapahtuu käytännössä
Nokian videossa on paljon hyviä pointteja ja ainakin omasta mielestäni olisi toivottavaa, että niin sanottu kytkykauppa vähenisi. Ikävä kyllä se näyttää kuitenkin vain lisääntyvän ja trendi vaikuttaa olevan se, että eri valmistajien huippumallit sidotaan pitkälti yhdelle operaattorille. Näin on käynyt Suomessakin iPhonen kanssa.
Lähde: Mobile-Review