Tältä näyttää 4,3 tuuman kosketusnäytöllä varustettu HTC Leo -huippupuhelin

HTC Leo

HTC:n huhutusta Leo-koodinimellä tunnetusta kosketusnäyttöpuhelimesta on levinnyt nettiin ensimmäinen kuva. Uutukainen on huhujen osoittautuessa oikeiksi yhtiön Windows Mobile -malliston tuleva lippulaivamalli. Siitä arvellaan löytyvän huima 4,3 tuuman kosketusnäyttö, jonka tarkkuus on 480 x 800 pikseliä sekä yhden gigahertsin kellotaajuudella tikittävä Snapdragon-suoritin.

Nyt levinneen kuvan perusteella HTC Leo vaikuttaa varsin perinteisen näköiseltä taiwanilaisvalmistajan puhelimelta. Mitään ihmeitä ei tältä osin ole odotettavissa. Ikävä kyllä laitteen mittoja ei edelleenkään tiedetä, mutta se tulee luultavasti olemaan varsin kookas johtuen suuresta näytöstä.

Kookkaan näytön ja tehokkaan suorittimen lisäksi Leon tärkeimpiin ominaisuuksiin kuuluvat HSDPA, WiFi, A-GPS, Bluetooth 2.1, 3,5 millimetrin kuulokeliitäntä, microSD-muistikorttipaikka ja kahdeksan megapikselin automaattitarkenteinen kamera. Lisäksi sisältä löytyy 512 MB:tä ROM-muistia ja 320 MB:tä RAM-muistia.

Taiwanilaisvalmistajan arvellaan virallistavan Leo tämän vuoden puolella. Varmuutta asian suhteen ei kuitenkaan ole.

Lähde: UnwiredView

7 kommenttia

  1. Tuon luurin ei tarvitse olla mikään ”mahdottoman iso” vaikka 4,3 tuuman näyttö antaisi odottaa. Olen käytellyt parisen viikkoa Toshiban TG01:stä ja vaikka siinä on 4,1 tuuman näyttö (800×480) niin luuri on ohut (9,9mm) ja sujahtaa hyvin taskuun. Jos haluaa ison näytön, josta on helppo selata webiä ja meilejä, niin +4 tuumaa on ihan käypä, koska noissa on tarkka 800×480 pikselin resoluutio.

    https://www.mobiiliblogi.com/2009/02/03/toshiba-tg01-41-tuuman-naytto-ja-ainoastaan-99-millimetria-paksu/

    BTW Toshibassahan on myös Snapdragon, joka tekee siitä mukavan nopean.

    1. Ei se puhelimen paksuus ole niinkään se mikä voi näyttöjen kasvaessa tulla ongelmaksi, vaan puhelimen leveys. Hankala pitää kädessä mukavasti puhelinta, joka on liian leveä.

      1. Ja etenkin yhden käden käyttö käy hankalammaksi kun puhelimet muuttuu leveämmiksi.

  2. Taitaa olla edessä paluu halkomaisiin puhelimiin 🙂 Tälläkerta ei tekniikan kehittymättömyyden vaan suurten näyttöjen takia. Saa nähdä paljonko kännykän näyttöä voi tuosta vielä kasvattaa niin että puhelin on vielä mukava kämmenellä ja sopii taskuunkin.

    1. kyllä joskus varmaan tulee vielä 2-näyttönen taitettava malli.

  3. No, tuota pitää itse kokeilla. Minulla oli luuri Assyillä mukana ja ihmiset yllättyivät sen koosta kädessä. Omassa kädessä leveys ei ole vielä ongelma vaikka olenkin pienikätinen. Ja Toshibassa on vielä melkoisen paljon ylimääräistä näytön ympärillä.

    Pitää huomioida, että kun puhelin on ohut, niin se ei tunnu halolta. Tämä vaikuttaa myös painoon.

    1. ”No, tuota pitää itse kokeilla. Minulla oli luuri Assyillä mukana ja ihmiset yllättyivät sen koosta kädessä. ”

      Jep. Voi olla sama juttu kuin N97:n kohdalla. Ennen kuin pääsin sitä itse testaamaan, luulin että se ois isompi kuin mitä se todellisuudessa on. Pelkän näytön halkaisijan perusteella vaikea arvioida lopullista kokoa.

Kommentointi on suljettu!