Garmin-Asusin puhelimet rantautumassa jo Eurooppaan

Garmin-Asusin puhelimia on odotettu markkinoille jo vaikka kuinka pitkään. Yhtiö sai vihdoin rattaat pyörimään tämän kesän aikana tuomalla Nuvifone G60– ja Nuvifone M20 -mallit myyntiin heinä-elokuussa muun muassa Taiwanissa, Singaporessa ja Malesiassa. Uutuusmallien myyntiintulon yhteydessä Garmin-Asus kertoi, että puhelimet saapuvat kauppoihin myös Euroopassa ennen tämän vuoden loppua.

Garmin-Asusin tarinaa seuranneet tietävät, että yhtiö on lipsunut aikataulustaan useita kertoja, mutta nyt vaikuttaa siltä, että M20– ja G60-puhelimet ovat todella tulossa Eurooppaan tämän vuoden aikana. Uutuusmalleista otetaan nimittäin vastaan jo ennakkotilauksia ainakin puolalaisessa verkkokaupassa. Puhelinten hinnat ovat varsin suolaiset, sillä G60-malli maksaa noin 550 euroa ja M20-malli noin 600 euroa. Molempien mallien mukana toimitetaan myös Jabran Bluetooth-kuuloke.

Yhtiön uutuusmalleista G60 perustuu Garmin-Asusin omaan Linux-pohjaiseen käyttöjärjestelmään. M20 pohjautuu sen sijaan Microsoftin Windows Mobile 6.1 -mobiilialustaan, joten puhelimet ovat luonteeltaan hyvin erilaisia, vaikka molemmissa panostetaankin navigointiin.

Mielenkiintoista nähdä, tulevatko Garmin-Asusin puhelimet jossain vaiheessa myös Suomeen. Jatkuvan myöhästelyn vuoksi ne ovat kuitenkin menettäneet jo osan hohdokkuudestaan, joten menestyminen tulee olemaan vaikeaa.

Lähde: UnwiredView