Lisää tietoa HTC Mega -kosketusnäyttöpuhelimesta

HTC Mega live

HTC Mega -kosketusnäyttöpuhelimesta uutisoimme MobiiliBlogissa ensimmäisen kerran elokuun alussa. Kyseessä on keskitason Windows Mobile -puhelin, jonka virallisen julkistuksen odotetaan tapahtuvan seuraavien kuukausien aikana. Hintaa laitteella uumoillaan olevan noin 300 dollaria.

Viimeisimpien tietojen mukaan HTC Megan ominaisuuksiin kuuluvat HSDPA, WiFi, GPS, Bluetooth 2.0, 3,2 megapikselin kamera, microSD-muistikorttipaikka ja 2,8 tuuman kosketusnäyttö, jonka tarkkuus on 240 x 320 pikseliä. Lisäksi puhelimesta löytyy 528 megahertsin prosessori, 256 MB:tä ROM- ja 256 MB:tä RAM-muistia.

Käyttöjärjestelmän tehtävää uutuudessa hoitaa Windows Mobile 6.5. Sen uudistuksiin edelliseen käyttöjärjestelmäversioon nähden lukeutuvat ainakin kiillotettu käyttöliittymä, Marketplace-ohjelmistokauppa ja vakiona löytyvä My Phone -synkronointiominaisuus.

HTC Mega on linjassa yhtiön viimeaikaisten lausuntojen kanssa, joiden mukaan HTC aikoo keskittyä enenevissä määrin keskihintaisiin puhelimiin. Viime aikoina edullisempia puhelimia on nähty yhtiöltä varsin vähän, mutta nyt niitä on vuotanut nettiin jo kaksi, joista toinen on Google Android -pohjainen HTC Click.

HTC Mega live

Lähde: UnwiredView

1 kommentti

  1. Puhelin kuin puhelin saadaan pilattua Windows Mobilella 🙁

Kommentointi on suljettu!