Motorola on palannut, esitteli Androidilla varustetun CLIQ-puhelimen

Motorola CLIQ ja DEXT

Yhdysvaltalainen Motorola on palannut matkapuhelinvalmistajien kuumimpaan kärkeen uudella Android-puhelimellaan, joka tunnetaan markkinoista riippuen joko nimellä CLIQ (USA) tai DEXT (muu maailma). Uutuus on käytännössä yhtiön merkittävin puhelinjulkistus aikoihin ja se aloittaa amerikkalaisvalmistajan kohdalla täysin uuden aikakauden. Tulevaisuudessa yhtiöltä on odotettavissa lisää Google Androidiin perustuvia älypuhelimia, joiden avulla se pyrkii nostamaan asemiaan markkinoilla.

Puhelimessa keskeistä roolia näyttelee nykypuhelinten tavoin sen ohjelmisto. Yhtiö on rakentanut Google Androidin päälle oman MOTOBLUR-käyttöliittymän, jonka hehkutetaan tekevän CLIQ-mallista ensimmäisen puhelimen todellisilla sosiaalisilla ominaisuuksilla.

MOTOBLUR:iin on integroitu suositut sosiaaliset palvelut, joihin kuuluvat muun muassa Facebook, MySpace, Twitter ja GMail. Se osaa synkronoida kyseisistä palveluista yhteystiedot, viestit ja kuvat sekä tuoda ne näyttävästi esille kotinäkymään.

MOTOBLUR:in kanssa me tarjoamme erilaisen Android-kokemuksen käyttäjille tuomalla uniikin mobiilielämyksen, joka on rakennettu sen ympärille, miten ihmiset ovat vuorovaikutuksessa. MOTOBLUR tulee olemaan saatavilla ensimmäisessä Android-puhelimessamme ja useissa tulevissa laitteissamme. Se auttaa meitä rakentamaan puhelimia, jotka ovat vaistonvaraisia, sosiaalisia ja älykkäitä”, kommentoi uutta käyttöliittymää Motorolan puhelinyksikön toimitusjohtaja Sanjay Jha.

Rakenteen osalta Motorola CLIQ ei tarjoa erikoisuuksia. Siitä löytyy 3,1 tuuman kapasitiivinen kosketusnäyttö, jonka tarkkuus on 320 x 480 pikseliä. Sen lisäksi tarjolla on sivusta esiin liukuva täysinäppäimistö, joka on rakennettu neljään riviin ja sen vierellä on muun muassa Nokia N97 -mallista tuttu navigointinäppäin.

Motorolan uutuuden keskeisimpiin teknisiin ominaisuuksiin kuuluvat HSDPA 7,2 Mbps, GPS, Bluetooth, WiFi, FM-radio, 3,5 millimetrin kuulokeliitäntä, digitaalinen kompassi, microSD-muistikorttipaikka ja viiden megapikselin automaattitarkenteinen kamera. Mukana ovat lisäksi kiihtyvyysanturi sekä valoisuuden ja etäisyyden tunnistimet.

Motorola CLIQ on kooltaan 114 x 58 x 15,6 millimetriä ja se painaa 163 grammaa.

Uutuus tulee myyntiin vuoden viimeisen neljänneksen aikana Yhdysvalloissa T-Mobile-operaattorin kautta. Euroopassa DEXT-nimellä tunnettu puhelin tulee myyntiin aluksi Iso-Britanniaan, Ranskaan ja Espanjaan. Suomen aikataulusta ei ole vielä minkäänlaista tietoa, mutta luultavasti puhelinta joudutaan odottelemaan täällä tovi.