Korealainen Samsung heittää vettä kiukaalle lisäämällä jo yli viisi miljoonaa kappaletta myyneeseen S5230-malliin, joka tunnetaan osassa maailmaa nimellä Star, WiFi-ominaisuuden. Kyseessä on yhtiön kaikkien aikojen nopeiden myyvä puhelinmalli ja Samsung toivoo saavansa menekkiä nousemaan entisestään tuomalla markkinoille version, josta löytyy langaton WiFi-yhteys. Ikävä kyllä Samsung Star WiFi on tulossa myyntiin ainakin aluksi ainoastaan Aasiaan ja Lähi-itään, mutta odotettavissa saattaa olla myös oma versio Euroopan markkinoille.
Yhtiön edustajan mukaan mobiili-internet ei ole enää vain business-ihmisten käytössä, vaan esimerkiksi sosiaaliset palvelut ovat saaneet aikaan sen, että verkkoyhteys on tärkeää kaikille. Näin ollen Samsung päätti tuoda WiFi-version kyseisille markkinoille, kuunnellen alueen asiakkaiden palautetta.
Tutkimusten mukaan WiFi-puhelinten määrä markkinoilla tulee tuplaantumaan vuosien 2009 ja 2011 aikana. Arvioiden mukaan tänä vuonna myydään 144 miljoonaa WiFi-ominaisuudella varustettua puhelinta. Vuonna 2011 luvun odotetaan kipuavan jo 300 miljoonaan.
Samsung S5230 -kosketusnäyttöpuhelimen perusversion ominaisuuksiin kuuluvat EDGE, Bluetooth, microSD-muistikorttipaikka, FM-radio, 3,2 megapikselin kamera ja kolmen tuuman näyttö. Puhelimen hinta pyörii Suomessa tällä hetkellä noin 170 euron tuntumassa.
Lähde: AMEInfo
Onko tietoa milloin tuo kyseinen puhelin tulee Suomen markkinoille?
onko samsung s5230:nessä w-lan yhteys valmiiksi ?
Ei ole.