Applen tabletissa 9,6 tuuman näyttö ja HSDPA-yhteys?

Gizmodo Apple tablet

Viimeisen parin kuukauden aikana ulkomaiset verkkosivustot ovat huhunneet useita kertoja Applen aikomuksesta tuoda markkinoille kosketusnäyttöön perustuvan tablet-koneen. MobiiliBlogissakin olemme uutisoineet asiasta kertaalleen, mutta sittemmin olemme antaneet aiheen olla. Huhut ovat pyörineet viime aikoina kuitenkin niin vahvoina, että on vaikea uskoa niiden olevan täyttä puppua. Onkin siis aika ottaa aihe jälleen esille myös MobiiliBlogissa.

Viimeisimmät huhut Apple tablet -koneesta tulevat taiwanilaiselta Taiwan Economic Newsiltä, joka viittaa tiedoissaan teollisuudelta saamiinsa yksityiskohtiin. Sen mukaan laitteesta tulee löytymään 9,6 tuuman kosketusnäyttö, sisäänrakennettu HSDPA-yhteys ja pitkän toiminta-ajan takaava akku.

Taiwan Economic Newsin mukaan Applen tablet tulisi kauppoihin jo ensi vuoden helmikuussa. Laitteen hinnan kerrotaan pyörivän 800 ja 1000 dollarin välillä, joten se tulisi maksamaan suurin piirtein saman verran kuin yhtiön halvin MacBook-kannettava.

Aiemmissa huhuissa Applen on arvuuteltu kauppaavan tablettiaan Yhdysvalloissa teleoperaattorin kautta, jotta sen hintaa saataisiin laskettua. Tämän toteutuessa on todennäköistä, että uutuus tuskin rantautuu Suomeen kovinkaan pian. Nähtäväksi jää, osoittautuvatko tablet-huhut oikeiksi.

Kuvassa esiintyy Gizmodo-verkkosivuston hahmotelma mahdollisesta Apple tablet -koneesta.

Lähde: Gizmodo

5 kommenttia

  1. Ei tällaiselle laitteelle löydy kunnon markkinarakoa älypuhelimen ja minikannettavan välimaastosta.

  2. Eipä kyllä itselläkään mielenkiintoa oikein tälläiselle ole. Jännä kyllä, kun viimeksi huhuttiin jo tilatuista 10.1″ näytöistä, nyt koko on vähän pienentynyt. Ei kovin uskottavilta siis vaikuta.

    Ihan vaan rehellinen 10″ näppäimistöllinen macbook pro ois just passeli.

  3. Nyt Apple löi kyllä kirveensä kiveen! Ei tätä laitetta osta kuin muutama hassu Apple-fanaatikko.

  4. Tällanen on päinvastoin hieno laite – oikea näköpuhelin!, josta voi katella jopa videoita, lukee dokuja, jne… ja ne näkee vallan toisin kuin minimalistisen kokoisesta luuriluukusta.

    Todellinen viihdelaite. Hyvä ettei siinä oo fyysistä näppäimistöä painona. Nyt se kulkee kevysti laukussa, tms.

    Nettiyhteydet, skype-puhelut, kartat, videotuki ja muistissa riittävästi tilaa elokuville ja musiikkivideoille. Vautsi mikä laite!

  5. jos tässä on sisäänrakennettu 3g, niin silloin on upea laite,
    ilman sitä täysi turhake.

    Jos siihen saa näppiksen ja hiiren kiinni, niin sitten ihan pätevä kannettava tietokone kunhan siihen saa tyylikkään telineen.

    Jos se vaikka olisi halvimman macbookin hintainen+ sillä on näpsäkkä kosketusnäyttö, en näe mitään syytä hankkia halvinta macbookkia.

    Upeata olisi jos apple haluaisi polkea sen hintaa jotta appStore tuottaisi firmalle voitot..!

Kommentointi on suljettu!