Palm on julkistanut vuoden 2010 ensimmäisen fiskaalisen vuosineljänneksen tuloksensa. Tarkat luvut voit tarkastaa Palmin virallisesta osavuosikatsauksesta. Tässä jutussa keskitymme tarkastelemaan tuloksen muutamia mielenkiintoisia yksityiskohtia, kuten myyntilukuja.
Palm kertoo tuloskatsauksessaan toimittaneensa kaikkiaan 823 000 älypuhelinta. Yhtiö ei vieläkään suostunut paljastamaan Pren tarkkoja myyntilukuja, mutta vihjasi, että nyt myydyistä puhelimista suurin osa muodostui uudesta WebOS-puhelimesta. Viime neljännekseen verrattuna toimitukset kasvoivat 134 prosenttia, mutta vuositasolla laskua tuli 30 prosenttia.
Tulevaisuudessa yhtiö tulee keskittymään täysillä omaan WebOS-käyttöjärjestelmään, joka löytyy jo Pre– ja Pixi-malleista. Tämä tarkoittaa sitä, että Windows Mobile -pohjaisia puhelimia Palmilta ei enää tulla näkemään.
”Olemme tekemässä suurta edistystä Palmin muutoksen suhteen ja innovointi on nyt suurempaa kuin koskaan aiemmin. Tulemme julkaisemaan lisää mahtavia WebOS-tuotteita useammille operaattoreille ja luotaamaan katseemme kasvuun”, kommentoi yhtiön toimitusjohtaja Jon Rubinstein.
Yhtiön viimeisin lisäys WebOS-mallistoon tapahtui syyskuun alussa, jolloin Palm esitteli Pixin. Se on ohut, QWERTY:llä varustettu kosketusnäyttöpuhelin. Laitteen tärkeimpiin ominaisuuksiin lukeutuvat CDMA-yhteydet, Bluetooth 2.1, GPS, kahdeksan gigatavun sisäinen muisti, 3,5 millimetrin kuulokeliitäntä, kahden megapikselin kamera ja LED-salama.
Lähde: IntoMobile
Lisää lunta tupaan Windows Mobilelle! 🙂 Ensin siitä ilmoitti luopuvansa Motorola, Sitten Sony-Ericsson ja nyt Palm. Toivottavasti Microsoft hautaa mobiilikäyttiksensä jossain vaiheessa.