Steve Ballmer: Zune HD:n ohjelmisto tulossa Windows Mobileen

Microsoftin Steve Ballmer on esittänyt erittäin mielenkiintoisia kommentteja CNET-verkkosivuston videohaastattelussa, jossa käydään läpi muun muassa Zune HD:n ja Windows Mobilen välistä sekavuutta. Yhtiöllä on tällä hetkellä ohjelmistokauppa sekä Zune HD:lle että Windows Mobilelle, mutta niiden välillä ei ole selvää yhteyttä. Molemmat toimivat erillään, joka tekee tilanteesta hieman sekavan, sillä esimerkiksi Applen puhelimet ja mediasoittimet toimivat ohjelmistojen osalta täysin yhteen.

Ohjelmistojätti itse kertoi, että ainakin aluksi Zunen ja Windows Mobilen sovelluskaupat tulevat pysymään erillään. Suurin syy niiden erottamiseen on ohjelmistojen suuret eroavaisuudet, jonka vuoksi ei haluttu tehdä kahta rinnakkaista kauppaa, jotka eivät toimi yhdessä kunnolla. Yhtiössä myönnettiin kuitenkin, että mahdollisuuden tullessa ohjelmistokaupat tullaan yhdistämään. Niinpä Ballmerin kommentti, jonka mukaan Zune HD:n ohjelmisto on tulossa Windows Mobilelle on erittäin kiehtova:

Mikä Zune HD on? Se on parikin asiaa. Ensinnäkin Zune HD on musiikkisoitin hyvillä musiikkipalveluilla, jonka ohjelmisto on itse asiassa tulossa Windows-puhelimiin ja PC-koneisiin. Se on jo tarjolla tietokoneille, mutta se tullaan näkemään tulevaisuudessa myös puhelinympäristössämme.

Ballmerin lausunto vahvistaa käsitystä siitä, että Zune-soittimien ja Windows Mobilen välille ollaan luomassa yhteys. Tässä vaiheessa on vielä vaikeaa arvata, mitä Ballmer todella tarkoittaa. Saattaa olla, että tarkoituksena on tuoda Zune HD:n mediaohjelmisto osaksi Windows Mobilea ja korvata sillä nykyinen musiikin kuuntelussa ja videoiden toistossa käytettävä ohjelmisto. Lausunto voisi viitata myös kokonaan uuteen Windows Mobile -versioon, joka tulee muistuttamaan Zune HD:n ohjelmistoa tai jopa perustumaan siihen.

Olemme aiemmin uutisoineet videosta, jossa käydään läpi Zune HD:n käyttöliittymää. Se on nähtävissä täällä.

Lähde: Pocketnow.com

1 kommentti

Kommentointi on suljettu!