Perjantai-illan kevennys: iPhone toimii oikean auton kauko-ohjaimena

Jälleen on säännöllisen epäsäännöllisen perjantai-illan kevennyksen vuoro. Edellisen perjantaikevennyksen tavoin, josta onkin vierähtänyt jo melkoinen tovi, pääosaa näyttelee tälläkin kertaa Applen iPhone.

Matkapuhelimissa viime vuosina yleistyneelle kiihtyvyysanturille, joka reagoi laitteen kääntelyyn ja liikutteluun, on keksitty useita eri käyttötarkoituksia. Kosketusnäyttöpuhelimissa sitä hyödynnetään käyttöliittymän tasolla ja esimerkiksi Sony Ericssonin musiikkipuhelimissa sitä on käytetty jo pitkään kappaleiden vaihtamiseen ja soittolistan sekoittamiseen. Käyttömahdollisuuksia on monia, joista luultavimmin yksi villeimmistä näkyy yllä olevassa videossa.

Berliinin vapaan yliopiston (Freie Universitaet Berlin) ryhmä on keksinyt yhdessä Appirion-yhtiön kanssa valjastaa Applen suositun iPhone-puhelimen Dodge Caravan -auton kauko-ohjaimeksi. Projektissa autoon on tehty useita muutoksia ja iPhoneen on asennettu iDrive-nimeä kantava sovellus, jonka kautta Dodgen hallinta onnistuu. Auton kääntely hoituu puhelinta kallistelemalla ja kaasu sekä jarru löytyvät painikkeina näytöltä.

Toteutuksesta tulee etäisesti mieleen James Bond ja Tomorrow Never Dies -elokuva, vaikka aivan samanlaiseen vauhdikkuuteen videossa ei päästäkään. Joka tapauksessa video on erittäin mielenkiintoista katseltavaa!

Lähde: CNet