Sony Ericsson edelleen tappiolla, myynti näyttää elpymisen merkkejä

Sony Ericsson logo

Japanilaisruotsalainen Sony Ericsson on tarponut tappioiden suossa jo pidemmän aikaa, eikä vuoden kolmannen neljänneksen tulos tuo muutoksia tältä osin. Positiivista joka tapauksessa on, että edellisneljännekseen nähden tappiot pienenivät ja matkapuhelinten toimitukset kasvoivat hieman. Vuodentakaiseen tilanteeseen nähden luvut ovat kuitenkin edelleen varsin karua luettavaa.

Yhtiö toimitti kolmannella neljänneksellä 14,1 miljoonaa laitetta, joka on kaksi prosenttia huhti-kesäkuuta enemmän ja 45 prosenttia viime vuoden vastaavaa neljännestä vähemmän. Liikevaihtoa syntyi 1,619 miljardia euroa, joka on neljä prosenttia vähemmän toiseen neljännekseen verrattuna. Liikevaihdon laskuun vaikutti puhelinten keskihinta, joka oli huhti-kesäkuussa 122 euroa ja nyt 114 euroa. Vuodentakaiseen nähden keskihinta on kuitenkin nousussa, sillä silloin Sony Ericssonin puhelimesta maksettiin keskimäärin 109 euroa.

Sony Ericsson teki heinä-syyskuussa tappiota ennen veroja 199 miljoonaa euroa, joka on selvästi edellisneljännestä vähemmän, jolloin miinusta kertyi 283 miljoonaa euroa. Yhtiön säästötoimet näyttävätkin vihdoin toimineen ja tulevaisuudennäkymät ovat jo aiempaa valoisemmat. Sony Ericsson uskookin brändin uudistamisen ja uusien tuotteiden, kuten Ainon ja Sation, asettavan yhtiön viimeaikaista tilannetta parempaan asemaan.

Sony Ericsson arvioi koko matkapuhelinalan toimitusten laskevan tänä vuonna 10 prosenttia viime vuoteen nähden, joka on Nokian seitsemän prosentin arviota hieman synkempi. Omaksi markkinaosuudekseen Sony Ericsson laskee tällä hetkellä noin viisi prosenttia.

Lisää Sony Ericssonin tuloksesta voit lukea virallisesta tulostiedotteesta.