Ensimmäiset maistiaiset Google Android 2.0:sta valuivat verkkoon

Google Android 2.0

Parhaillaan laitteisiin vyöryvän Google Android 1.6 -version seuraajasta on valunut verkkoon ensimmäiset tiedot. Googlen mobiilikäyttöjärjestelmän seuraava merkittävä versio tunnetaan herkullisen Eclair-nimen lisäksi myös versionumerolla 2.0. Yhtiö itse ei ole kehitysnimen ja versionumeron lisäksi paljastanut uutuusversiosta juurikaan mitään, mutta nettiin vuotaneiden ensitietojen mukaan odotettavissa on mukava määrä parannuksia ja uudistuksia.

Google Android 2.0:n näkyvimmät uudistukset ovat käyttöliittymässä, joka on tälläkin kertaa kokenut muutoksia. Mitään mullistavaa ainakaan esiversiossa ei ole vielä nähtävissä, mutta pientä viilailua siellä täällä on havaittavissa. Ulkoisesti Googlen käyttöjärjestelmä on siis jälleen ottamassa askeleen modernimpaan suuntaan.

Seuraava merkittävä uudistus on Exchange-tuki ja parantunut Facebook-integraatio. Android osaa tietojen mukaan nyt synkronoida puhelimen osoitekirjan Facebookin kanssa, joka on tuttu ominaisuus useammastakin mobiilikäyttöjärjestelmästä. Google näyttääkin tuovan käyttöjärjestelmäänsä lisää sosiaalisia ominaisuuksia, jotka ovat tähän asti olleet saatavilla ainoastaan matkapuhelinvalmistajien omien muokkausten kautta.

Muutoksia on kokenut myös karttasovellus, joka perustuu Google Mapsiin. Mukaan on tuotu Layers-ominaisuus, jonka avulla kartalle saa näkyviin esimerkiksi Wikipedia-kuvakkeet, joita klikkaamalla voi lukea vapaaseen tietosanakirjaan kirjoitetun artikkelin kohdepaikasta. Ikävä kyllä nipistyksellä toimiva zoomaus loistaa poissaolollaan tässäkin versiossa.

Muihin parannuksiin kuuluvat uusi Car Home -sovellus, YouTube-widget, tuki haptiselle palautteelle, uudistunut verkkoselain ja käyttöliittymän nopeutuminen. Jotkin asiat ovat kuitenkin pysyneet ennallaan ja esimerkiksi musiikkisoittimessa ja galleriasovelluksessa ei ole vielä tässä vaiheessa havaittavissa muutoksia. Kyseessä on kuitenkin vasta esiversio, joten lisää uudistuksia on todennäköisesti luvassa.

Google Android 2.0

Lähde. Boy Genius Report

3 kommenttia

  1. Kysymys, kun en ole kovin syvällä Androidissa.

    Uusia versioita tippuu melkoista vauhtia. Miten on yhteensopivuus devaajan ja käyttäjän kannalta:

    1. Wanhasta uuteen?
    2. Uudesta wanhoihin?

    VESKU

    1. En itsekään kovin hyvin tuosta tilanteesta tiedä. Ainakin 1.6-version yhteydessä vanhemmille versiolle tehtyjen sovellusten sanottiin toimivan ongelmitta uudessa… En osaa sanoa, miten tilanne toimii uudesta vanhaan. Luultavasti ongelmia tulee, jos käytetään uuden version erityistoimintoja..

Kommentointi on suljettu!