Laadukkaista Bluetooth-kuulokkeistaan tunnettu Jabra on esitellyt mallistoonsa uuden jäsenen, joka tunnetaan nimellä Stone. Kuuloke edustaa täysin uutta muotolinjaa ja se on pyritty luomaan mahdollisimman miellyttäväksi käyttää. Yhtiö on hehkuttanut uutuuskuulokettaan jo jonkin aikaa erilaisilla jännitystä nostattavilla keinoilla. Jabra on muun muassa lähettänyt mediaedustajille PR-paketin, jonka sisällä oli hiottu kivi. Markkinointitemppu ei ollut täysin tuulesta temmattu, sillä kuuloke yhdistettynä mukana kulkevaan lataustelineeseen muistuttaa todellakin tasaiseksi hiottua kiveä.
Jabra Stone on rakenteeltaan erittäin siro. Siitä puuttuu kokonaan Bluetooth-kuulokkeista tuttu mikrofoniuloke, joka tekee siitä varsin huomaamattoman. Stone painaa nimestään huolimatta vain seitsemän grammaa ja sen mitat ovat 58 x 50,7 x 24,7 millimetriä.
Muotoilun lisäksi Jabran kuulokkeesta mielenkiintoisen tekee sen mukana kulkeva latausteline. Pienikokoinen laturi kulkee mukavasti vaikka taskussa ja helpottaa lataamista, koska mukana ei tarvitse olla johtoja. Jabra lupaa yksistään Stone-kuulokkeelle kaksi tuntia puheaikaa ja kaksi ja puoli päivää valmiusaikaa. Luvut kasvavat kuitenkin kahdeksaan tuntiin ja 12 päivään, jos mukana on täyteen virtaan viritetty latausteline.
Bluetooth-kuulokkeen ominaisuuksiin kuuluvat kosketusherkät näppäimet, taustamelun vaimennus, A2DP-tuki ja StatusDisplay, jonka kautta käyttäjä näkee yhteystilan ja virran määrän helposti. Mukana on lisäksi niin sanottu kaksoisparitusominaisuus, joka mahdollistaa Stone-kuulokkeen yhdistämisen kahteen laitteeseen yhtä aikaa.
Jabra Stone saapuu ensimmäisille markkinoille 8. marraskuuta. Suomen aikataulusta ei ole vielä tarkkaa tietoa, mutta esimerkiksi Ruotsissa Stone löytyy kaupoista 9. marraskuuta. Kuulokkeen hinta pyörii 130 dollarin tuntumassa.
Lähde: Gizmodo