Korealaisen Samsungin mallisto laajenee marraskuussa uudella Galaxy Spica -puhelimella, joka on yhtiön toinen Android-käyttöjärjestelmään luottava puhelinmalli. Maailman toiseksi suurin matkapuhelinvalmistaja kehuu puhelintaan monipuoliseksi multimediakoneeksi, josta löytyy kookas 3,2 tuuman kosketusnäyttö ja 800 megahertsin kellotaajuudella tykyttävä suoritin, joka takaa nopean liikkumisen valikoissa ja mahdollistaa sovellusten mutkattoman moniajon.
Yhtiö kertoo tavoitteekseen useiden eri käyttöjärjestelmien tukemisen. Samsung ei siis ole joidenkin valmistajien tavoin keskittämässä voimavarojaan yhteen järjestelmään, kuten vaikkapa Motorola, vaan pyrkii tarjoamaan asiakkaille erilaisia vaihtoehtoja. Korealaisvalmistajan strategia voi hyvinkin osoittautua oikeaksi, mutta todellisuus selviää vasta tulevaisuudessa.
Samsung Galaxy Spica muistuttaa perusolemukseltaan erittäin paljon lokakuun aikana kauppoihin saapunutta Galaxy i7500 -mallia, mutta sen ominaisuudet ovat kuitenkin sitä hieman vaatimattomammat. Uutuusmallin ominaisuuksiin kuuluvat 3G-yhteydet, Bluetooth 2.1, microSD-muistikorttipaikka, GPS, 3,5 millimetrin kuulokeliitäntä ja 3,2 megapikselin kamera.
Uutukainen on kooltaan 115 x 57 x 13,2 millimetriä ja sen sisuksista löytyy tehokas 1500 mAh:n akku, jonka luvataan tarjoavan 3G-verkossa 6,1 tuntia puheaikaa ja 340 tuntia valmiusaikaa. Kauppoihin Galaxy Spica saapuu valkoisena ja mustana marraskuun aikana 469 euron suositushinnalla.
Omituista, että joiltain osin parempi kuin Galaxy (esim. prosu) ja joiltain osin huonompi (kamera, sisäinen muisti). Outoa, kun ei ole selkeästi huonompi, parempi, halvempi tai kalliimpi vaan hinta suunnilleen sama ja ominaisuudet osin parempia osin huonompia.
Saisivat pian julkaista Eurooppa -version Ameriikan Momentista. Sen ostaisin melkein heti. Siinähän on näppis ja sama prosu kuin tässä (800 MHz). Muutamia katsauksia olen ko. puhelimesta katsonut ja toimii niiden mukaan todella näpsäkästi!