Nokia N97 mini pian kaupoissa

Nokia N97 mini

Nokia on ilmoittanut Nokia World 2009 -tapahtumassa esitellyn N97 mini -älypuhelimen rantautuvan kauppoihin lähiaikoina. Puhelinta tullaan kauppaamaan ainakin Suomessa vahvasti Comes with Music -paketin kanssa, sillä esimerkiksi Nokian omassa verkkokaupassa ei puhelinta myydä ollenkaan ilman musiikkipalvelua. Hieman vaivaa näkemällä N97 mini pitäisi joka tapauksessa löytyä myös ilman ylimääräisiä palveluita, koska perusversiota myyvät ainakin CyberPhoto ja CDON.

Uutuuspuhelimen veroton myyntihinta on Nokian ilmoituksen mukaan 450 euroa. Lopulliseksi hinnaksi näyttää Hintaseuranta.fi-sivuston perusteella muodostuvan noin 540 euroa, joka on paljon, sillä samainen palvelu listaa N97:n hinnan edullisimmillaan 530 euron tuntumaan. Nokian verkkokaupasta puhelimen voi ennakkotilata Comes with Music -palvelun kera huimaan 699 euron hintaan. Uutuudelle ei näin ollen voi ennustaa kovinkaan suurta menestystä, ellei hinta tule tippumaan reilusti lyhyessä ajassa.

Nokia N97 mini on varustettu samalla 2.0-ohjelmistoversiolla, joka saapui muutamia päiviä sitten N97:lle. Uutuusmallista löytyvät siis vakiona muun muassa kineettinen selaus, Ovi Maps 3.1 ja yleisesti nopeudeltaan parantunut käyttöliittymä.

Nokia N97 minin keskeisimmät erot isoveljeen nähden löytyvät näytöstä, näppäimistöstä ja sisäisen muistin määrästä. Siinä missä N97:ssä on 3,5 tuuman näyttö ja 32 gigatavua sisäistä muistia, niin ovat pikkuveljen vastaavat luvut 3,2 tuumaa ja 8 gigatavua. Uutukaisen merkittävimmäksi eduksi voitaneen lukea kompaktimpi rakenne, joka tekee siitä miellyttävämmän kuljettaa mukana.

Puhelimen muihin ominaisuuksiin kuuluvat HSDPA, WiFi, A-GPS, Bluetooth A2DP, 3,5 millimetrin kuulokeliitäntä, microSD-muistikorttipaikka ja viiden megapikselin kamera. Kooltaan N97 mini on 113 x 52,5 x 14,2 millimetriä ja se painaa 138 grammaa.

Nokia N97 mini