Motorolan uusi lippulaiva Eurooppaan MILESTONE-nimellä

Motorola MILESTONE

Amerikkalainen Motorola jatkaa ensimmäisen Android-puhelimensa myötä käyttöön ottamaansa nimeämismallia, jossa käytännössä sama puhelin tunnetaan markkina-alueista riippuen eri mallinimellä. Syyskuussa Yhdysvaltoihin esitelty CLIQ on Euroopassa DEXT ja nyt on selvinnyt, että vihdoin viime viikolla Amerikkaan virallistettu DROID on kokemassa saman kohtalon. Yhtiön tämän hetkistä lippulaivaa kaupataan Euroopassa osuvasti nimellä MILESTONE.

Motorola MILESTONE eroaa amerikkalaisesta veljestään muutamalla keskeisellä tekijällä, joista puhelimen toimivuuden kannalta merkittävin on vaihdos CDMA-verkoista Euroopassa tuettuihin 2G- ja 3G-verkkotekniikoihin. Sen lisäksi Eurooppa-versio tarjoaa tietojen mukaan paremmat monikosketusominaisuudet, mutta ei tue ilmaista Google Maps Navigation -sovellusta, koska sen tarjoama ääniohjaava navigointi toimii vielä tässä vaiheessa ainoastaan Yhdysvalloissa.

Virallista tietoa siitä, miksi monikosketustoiminnot kuten nipistämällä tapahtuva zoomaus loistavat poissaolollaan Yhdysvalloissa myytävästä DROID:sta, ei vielä tällä hetkellä ole. Arvioissa se on yhdistetty Applen ja Googlen väliseen sopimukseen, joka estäisi hakukonejättiä hyödyntämästä monikosketusta rapakon takana.

Motorola MILESTONE:n keskeisimpiä ominaisuuksia ovat HSPA, WiFi, Bluetooth 2.1, A-GPS, 3,5 millimetrin kuulokeliitäntä, microSD-muistikorttipaikka ja 3,7 tuuman kosketusnäyttö, joka on tarkkuudeltaan 480 x 854 pikseliä. Mukaan on lisäksi laitettu nelirivinen QWERTY-näppäimistö, 550 megahertsin suoritin ja viiden megapikselin automaattitarkenteinen kamera sekä LED-kaksoissalama.

Puhelimella on kokoa 60 x 115,8 x 13,7 millimetriä ja se painaa 165 grammaa. Myyntipakkauksen mukana toimitetaan kahdeksan gigatavun muistikortti.

Uutuus tulee näillä näkymin myyntiin ainakin Saksassa ja Italiassa. Muiden markkinoiden suhteen tilanne on vielä täysin auki.

Lähteet: UnwiredView & Motorola